Mejä-kurssi ja eka mejä-koe

Osallistuimme kennelkerhomme järjestämälle mejä-kurssille (=metsästyskoirien jäljestämiskoe, verijälki) Danan kanssa reipas pari viikkoa sitten. Kurssi järjestettiin kahtena iltana Muhoksen maastoissa, ja ohjaajana toimi Riitta Heikkinen. Kurssille otettiin kaiken kaikkiaan neljä koirakkoa. Ensin kokoonnuttiin ampumaradalle käymään läpi vähän teoriaa, jonka jälkeen siirryttiin maastoon tekemään hajuun tutustuminen parille koiralle, jotka eivät olleet mejäilleet aiemmin. Sitten mentiin tekemään yhdessä jäljet, jotka Riitta oli suunnitellut etukäteen GPS-laitteeseen (joka on muuten tosi kätevä!). Jokainen meistä sai vuorollaan merkata ja verettää jäljen. Yritin kysellä Riitalta mahdollisimman paljon mejästä, koska olimme saaneet Danan kanssa samalle viikonlopulle koepaikan kokeeseen ja mejässä ei olla koskaan kisattu. Myöskin treenaaminen on ollut tänä kesänä aika vähäistä.

Dana ja peuran sorkka

Muhoksen kurssin mejä-maastot on aika helppokulkuiset, ei sellaista suopursuista vaan kuivaa kangasmetsää. Siellä myös järjestetään kokeita. Koiralle maasto voi olla siinä mielessä haastavampi kuin esim. sellainen suopursuinen, koska se jäljen haju leviää enemmän tuollaisessa ns. helpossa maastossa. Paljon oppi siinä kun tehtiin muiden jälkiä, etenkin voi-luokan jäljestä tuli saatua hyviä vinkkejä. Lopuksi Riitta teki vielä omalla labbiksellaan voi-luokan näyttöjäljen. Kotiläksyksi tuli opetella kompassin käyttöä, mikä olikin ihan tarpeen muistella.

Toisena päivänä oli sitten vuorossa jälkien ajaminen. Riitta oli suunnitellut Danalle kokeenomaisen jäljen, jonka pituus oli noin 500m. Dana kävi aika kuumana ennen aloitusta. Ohjasin sitä 10m alussa kehoittaen "jälki", ja sitten lopetin ohjaamisen, kuten kokeessakin tehdään. Dana lähti jäljestämään reippaasti, mutta vauhti oli sopiva. Dana välillä pysähtyi ikään kuin kysymään minulta mitä tehdään, mutta jatkoi sitten jäljestämistä kun kehotin että "jälki". Dana jäljesti hyvin, ainoastaan yhden kulmamakauksen oikaisi, mutta ei korjattu sitä, koska jatkoi kuitenkin oikeaan suuntaan kulmalta. Sitten kun Dana tuli kaadolle niin se jopa lipaisi sitä. Olin aivan mielissäni, sillä vuosi sitten treenatessamme sattui se muurahaisepisodi, jonka jälkeen Dana ei ole mielellään enää ottanut sorkkaa suuhun. Nyt kaikki positiiviset eleet sorkkaa kohtaan on minulle enemmän kuin sata jänistä. Kysyin lopuksi Riitalta mitkä pisteet se antaisi tästä jäljestyksestä niin se sanoi, että arviolta 44 pistettä. Kysyin, että eikös Dana käytäkin pääosin ilmavainua, niin Riitta sanoi, että näyttäisi käyttävän vähän molempia, mutta varmistuksen ottaa ilmasta. Riitta piti meille vielä lopuksi sulkeiset mejä-kokeessa muistettavista asioista. Saimme Riitalta peuran sorkan ryhmämme omatoimitreenejä varten, ja se löysi säilytyspaikkansa meidän pakkasesta.

Lauantaina lähdin sitten aamusella ajelemaan kohti Siikalatvaa ja en ottanut Danaa mukaan vielä silloin. Koepaikalla tutustuin ihmisiin ja sai ottaa välipalaa. Sitten kerrottiin ketkä ovat jälkiparit jälkienteossa ja siirryttiin yhdessä parin kanssa ottamaan kartasta kompassilukemat ylös. Riitta kokeen vastaavana ylitoimitsijana oli laittanut minulle ystävällisesti hyvin kokeneen jäljentekijän pariksi, joten olin hyvissä opeissa. Pyysin jälkipariani Kaisaa tarkistamaan vielä ottamani kompassilukemat ja Kaisa neuvoi oman jälkeni piirtämisestä pari asiaa. Sitten nappasimme veret yms. tarvikkeet mukaan ja lähdimme yhdessä tekemään jäljet. Vastasin yhden avo-luokan jäljen teosta ja Kaisa voi-luokan, eli aina ollaan oppaana saman luokan jäljellä, jossa itsekin kisaa, paitsi ei tietenkään omalla jäljellä. Jälkien aloitukset on merkitty maastoon valmiiksi, joten siitä pystyi jo hyvin katsomaan oman jäljen aloituksen. Jäljen alku-lappuun merkittiin aika, jolloin jäljen teko on aloitettu. Voi-luokan jäljen teimme ensin niin, että Kaisa suunnisti ja minä merkkasin ja kuljin veretetyn sienen kanssa perässä. Sovittiin Kaisan kanssa, että laitetaan mielellään enemmän merkkejä kuin liian vähän niin on helpompi sitten opastaa jäljellä ja kun minäkin vasta ensimmäistä kertaa olin oppaana.

Piilomerkkausta tarroilla

Kyllä se voi-luokan jälki on pitkä, ainakin siltä tuntui sitä tehdessä.. Mutta saatiin jälki hyvin tehtyä ja Kaisan GPS-laite oli kyllä kätevä apu myös. Sitten jätettiin vielä kaato-lappu tien lähelle, jotta seuraavana päivänä oppaan on helppo löytää kaadon paikka, kun tuo sorkan paikalleen. Sitten tehtiin samoilla tulilla minun avo-jälki, jolloin vaihdettiin osia. Minä suunnistin askelpareja laskien ja Kaisa merkkasi sekä kulki sienen kanssa perässä. Jännitin suunnistamista, mutta hyvin se sitten onneksi meni. Tein samalla muistiinpanoja paperille tekemästämme jäljestä, jotta olisi sitten helpompi opastaa. Päivä kesti noin 5 tuntia ja ruoka tarjottiin jäljentekijöille.

Sunnuntaina saavuimme anivarhain jälleen Siikalatvaan ja mukana tuli olla koiran rekisterikirja, rokotustodistus, valjaat tai hyvä kaulapanta sekä 6m jälkinaru. Ilmoittauduimme ja maksoin talkooporkkanalla kokeen. Koe aloitettiin ylituomarin puhuttelulla, jossa arvottiin jäljet ja käytiin läpi käytännön asioita. Laukauksensietotesti pidettiin saunan takana, joka herätti hieman hilpeyttä. Jokaisella tuomarilla oli omat alueensa, joiden jälkien tuomarina toimii. Danalta tarkistettiin siru ja mentiin laukauksensietotestiin. Paikkana toimi pieni beach volley-kenttä, jonka toisen päähän puihin koirat kiinnitettiin jäljestysliinojen kanssa ja kentän toiseen päähän ampujan luokse meni omistajat. Sanoin ensin Danalle ajatuksissani "Odota", jolloin minua huomautettiin, että koiraa ei saa jättää käskyn alle. Palasin sitten Danan luo enkä puhunut mitään ja lähdin pois, jotta käsky ei jää päälle. Laukaus tuli ja suurin osa koirista oli aivan hiljaa, joku taisi haukkua aika paljon. Kaikilta hyväksyttiin testi, jolloin porukat alkoi lähteä jälkipaikalle.

Minulla oli opastus ennen omaa vuoroani, mikä oli ihan kiva niin sai sen ainakin heti pois alta. Vein sorkan oikeaan kohtaan ja poistin merkkikrepit loppumakaukselta. Kyselin tuomarilta millaista opastusta hän minulta toivoo ja sitten lähdimme maastoon. Tärkeintä oli, että minä pysyn aina jäljen päällä, vaikka muut hortoilisi missä. Sen onnistumiseksi suuressa roolissa oli juurikin ne piilomerkit, joita oltiin edellisenä päivänä laitettu. Opastus meni yllättävän hyvin, vain yhdessä kohdassa mietin missä jälki kulkee ja olin mennyt pari metriä sen sivuun mutta korjasin sitten sen aika pienellä liikkeellä. Oppaana ollessa tulisi muistaa, että se jäljen päällä oleminen on tärkeintä ja sitä opastettavaa koirakkoa ei passaa liikaa jäädä seuraamaan, ettei se itse jälki jää kakkoseksi.

Jälkeä purkamassa

Sitten oli yksi jälki välissä ja sen jälkeen meidän vuoromme koitti. Jutusteltiin tuomarin kanssa ennen kuin aloitettiin ja huomasin, että minulla kappasi vilu, varmaan jännityksestä. No sitä ei tarvinnut kauaa miettiä kun lähdettiin liikkeelle. Sen 10m ohjasin Danaa alussa kuten sai tehdä ja sitten menin vaan perässä. Ei Danaa tarvinnut juurikaan jarrutella kun se kiersi semmoisia mutkia, että huhheijaa. Ei ollut todellakaan suoraviivaista etenemistä. Yritin mukamas pysyä kartalla jäljen muodosta ja etäisyyksistä, että osaisin makausten lähellä sitten jarruttaa Danaa enemmän vaan pyhpah, sehän oli semmoista menoa, että tipuin hyvin äkkiä kärryiltä missä mennään. Danan ilmavainun ansiosta minä sain semmoista lenkkiä, että etenemistämme voisi kuvailla aika kiemuraiseksi. Kyllähän siinä melko kuuma tuli, ja tuntui että kävelin tuplasti sen jäljen mitä oikeasti käveltiin. Ensimmäisen makauksen muistan kun Dana merkkasi ja hyvin merkkasikin. Sitten jatkettiin matkaa ja tuli eteen aito, tuore hirvenmakaus. Varvut ei olleet vielä nousseet makaukselta, niin tuore se oli. Siitä Dana lähtikin sen hirven jäljille ja ekaa kertaa kun oltiin niin en ollut varma oliko se oikealla jäljellä vai ei, ihan niin hyvin en osannut vielä tulkita Danaa. Dana löysi kuitenkin jäljelle takaisin ja matka jatkui. Myöhemmin Dana lähti taas sen hirven jäljille ja siitä tuli hukka, eli kadotimme jäljen ja olimme turhan kaukana. Sain sitten lähettää Danan uudelleen, ohjata taas 10m alussa ja siitä lähtien meni taas paremmin.

Minähän en missään vaiheessa porissut Danalle mitään ennen kuin tuomari sanoi, että kehota koiraa. Jotenkin oli jäänyt sellainen mielikuva, ettei kannata pahemmin porista koiralle ja tottahan sekin, mutta en tiennyt että missä se raja menee niin olin sitten ihan suu kiinni. Toista makausta en itse huomannut ollenkaan, ja ajattelin, että sekin mahtoi mennä tässä haipakassa ohi. Sitten kompastuin johonkin runkoon yhdessä vaiheessa lentäen naamalleni mättäälle ja tuomari naurahti sanoen, että jahas, ohjaajakin löysi jotain. Kyllä nauratti se tilanne. Ajattelin siinä vaiheessa, että kun tämän kaiken näkis videolta niin siinä olis kyllä hyvää hupia. Selvittiin sitten kuitenkin lopulta kaadolle ja jos joku mieltäni oikein lämmitti niin se kuinka Dana innostui sorkasta, oikein maisteli sitä. Tuomari kiitti ja sain kehua Danaa.

Sitten juteltiin tuomarin kanssa ja kysyin, että olisiko se hukka ollut estettävissä jos olisin hoksannut kehoittaa Danaa siinä vaiheessa kun se lähti jäljeltä niin tuomari sanoi, että olisi ollut. Sitten sanoin, että varmaan merkkasit sinne koeselostukseen, että ohjaajakin teki hyvää jäljestystyötä niin tuomari sanoi, että kyllä, ohjaajakin löysi myös jotain :D Sanoin, että tässä sain nyt sen varmistuksen omille epäilyilleni siitä, että Dana todella on ilmavainuinen koira. Kysyin, että voiko sitä jotenkin opettaa käyttämään enemmän maavainua. Tuomari sanoi, että eipä oikeastaan, kun koira käyttää sitä vainua, jonka on itselleen parhaimmaksi todennut. Hän myös sanoi, ettei se ilmavainuisuus yhtään huonompi ole kuin maavainuisuus, mutta siinä täytyy heittää vähän enemmän lenkkiä sitten jäljellä edetessä. Eli minun lenkityspuoli on ainakin kunnossa. Tuomari kannusti meitä ehdottomasti jatkamaan harrastusta, sillä koira osaa kyllä jäljestää. Lisää vaan treeniä molemmille niin hyvä tulee.

Lähdin sen jälkeen purkamaan sen tekemäni jäljen pois ja jäljen purku tehdään aina lopusta alkua kohti niin näkee piilomerkeistä missä jälki menee. Siinä vaiheessa oli jo tullut sen verran polviin asti ylettyvissä suopursuissa rämpimistä sille päivälle, että rupesi jo vähän väsy iskemään. Sain jäljen purettua ja menin koepaikalle odottelemaan tulostenlukua. Juttelin siinä ihmisten kanssa niin eräs ensikertalainen oli ollut oppaana jäljellä, mutta oli hukannut sen jäljen. Kyllä niitä sattuu ja varmasti etenkin ensikertalaisille. Se riittävä piilomerkkaus on hirveän tärkeää, muuten jäljen voi kadottaa helpostikin. Tulosten lukeminen alkoi ja kaikki kirjoitti lappuihinsa ylös koirakoiden tuloksia sitä mukaa kun niitä lueteltiin. Tuomarit lukivat jokaisen koeselostuksen osallistujien edessä ääneen. 

Koesuorituksen arvostelu

a. Jäljestämishalukkuus 0-6 pisteet: 4

b. Jäljestämisvarmuus 0-12 pisteet: 7

c. Työskentelyn etenevyys 0-10 pisteet: 6

d. Lähdön, kulmauksien, makauksien ja kaadon selvittämiskyky sekä tiedottaminen/kaadolla haukkuminen 0-14 pisteet: 12

e. Käyttäytyminen kaadolla 0-3 pisteet: 3

f. Yleisvaikutelma 0-5 pisteet: 4

Laukauksen sieto: Hyväksytty

Pisteet: 36

Palkinto: AVO2

"Lähtömakaus tutkitaan hyvin. Koira aloittaa ilmavainuisen jäljestämisen risteillen jäljen molemmin puolin osin laajahkoin kaarroksin. Mutta merkkaa ensimmäisen makauksen hyvin, kulma tarkasti. Kulman jälkeen jäljen vieressä hirven yöllinen makaus, jota tutkitaan laajoin kaarroksin, ajautuu hukkaan saakka. Osoitetaan jälki, josta toiselle kulmalle, makaus merkataan hyvin, kulma tarkasti. Kolmas osuus jälkitarkempaa jäljestystä. Kaadolle suoraan, joka nuuhkitaan ja jäädään paikoilleen."

Noniin, elikkä oltiin me menty sen toisenkin makauksen luo, vaan se meni minulta kyllä ihan ohi! Olin varmaan siinä vaiheessa jälkeä joku ihmisraunio vaan Danan perässä niin ei mennyt mun aivolohkoon se tapahtuma, haha! Vaan hyvä juttu, että oltiin niistä makauksista suoriuduttu hyvin. Tuomari sanoikin, että tämä koira merkitsi makaukset tarkasti. Hyvä että meidän treenit on menneet ainakin siinä mielessä putkeen. Täytyy vielä perehtyä noihin mejä-kokeen pisteytyksiin paremmin kun ei ollut mitään hajua, että paljonko mistäkin menee pisteitä.

Jäljestysuransa korkannut tytteli

Olin yllättynyt, että saatiin palkintokin; lahjakortti Mustiin ja mirriin. Avo-jäljestäjiä oli yhteensä 8 kpl, joista neljä sai tuloksen. Me tultiin kolmansiksi. Tosi hienosti meni eka koe! Olen tosi tyytyväinen, että saatiin tulos ekasta kokeesta ja vähällä harjoittelulla. Ainoa mikä jäi vähän harmittamaan, oli se oma moka tietty kun ilman sitä olisi voinut tulla puhdas jälki, mutta näin sitä oppii! Opin sen, että saa kehottaa "jälki!" ja sitä kehotusta kannattaakin tehdä ennemmin kuin ottaa hukka, mutta ei tietysti liikaa kehotusta. Vaihtovaatteet myös kannattaa ottaa mukaan koeviikonlopulle. Nyt sattui kyllä hyvä sää kokeeseen, oli pilvistä mutta ei pahemmin satanut. Mejä-kokeissa on mukavan lämmin fiilis ihmisten kesken. Rankka viikonloppuhan se on ja sekin jo pelkästään väsyttää kun koko päivän on ulkona, mutta kyllä se vaan on mukavaa. Sunnuntai-päivän pituus ei ollut ihan kellon ympäri, mutta melkein. Illalla kuudelta pääsi lähtemään kotia kohti. Jäi hyvä fiilis tästä uudesta kokemuksesta, tästä on hyvä jatkaa!