tiistai 20. tammikuuta 2015

Hierontaa ja koiruuksia

Pyysin Minkan hierojaa Lauraa hieromaan Minkaa ja Haltia. Minkallahan on aina tarvetta hieronnalle, nivelrikkoa kun on joka jalassa ja Haltille ajattelin hierontaa sen lanneosan köyristämisen takia, josta on saanut kommenttia tuomareiltakin näyttelyissä ja mätsäreissä. Laura tuli käymään muutama päivä sitten ja aloitti hieronnat Minkasta. Minkaa on hierottu vuodesta 2012 asti. Nyt ei ainakaan tuntunut aristavan mitään kohtaa, mutta hyvin vähäisethän ne sen lihakset on ja siltä osin mitä niitä on jäljellä, ne ovat kireät. Hieronta oli kyllä hyvin tarpeen. Kintereet ei kuumottaneet, eli niissä ei pitäisi nyt olla tulehdusta, mutta kyynärät kuumotti (niiltä kohdilta ei tietty voinut juuri hieroa). Tilanne on ollut joskus sitäkin, että sekä kintereet että kyynärät ovat kuumottaneet. Hieronnan jälkeen Minka käveli jo paremmin, aika normaalisti. Sillä vaihtelee usein se, kuinka se kävelee. Usein nukkumisen ja levon jälkeen ontuu, mutta tilanne normalisoituu kun saa hieman jäseniään liikuteltua.

Haltilla näyttäisi kaikki olevan kunnossa, samat huomiot Laura teki kuin minäkin; kinner ahdas ja köyristää hieman lanneosaa. Ei peitsaa eikä arista kosketusta. Laura hieroi Haltin ja etenkin sille ongelma-alueelle keskittyen, lantiossa tuntui kireyttä. Polvet, lonkat ja kaikki tuntui muuten siltä niin kuin pitääkin ja Laura venytti Haltin todella hyvin. Hän suositteli Haltille paljon lumessa kahlaamista, lisää hierontaa ja C-vitamiinilisää. Sanoi, että tuo voi johtua mahdollisesti kasvuhäiriöstä tai siitä, että on vielä kasvavassa iässä, ja se korjaantuu sitä myötä kun varttuu. Myös Minkalle suositteli C-vitamiinia ja laitoin heti Solgarin tilaukseen.

 Vanhin ja nuorin, Minka ja Halti

Nyt tuntuu, että on tosi paljon asioita mielessä tyttöjen harrastusten suhteen. Etenkin koiratanssi on nyt paljon mielessä. Kappale on nyt aikalailla valittu, enää pitäisi tehdä se vaikein, eli suunnitella sisältö sille. Monenlaisia juttuja pitää vielä Danan kanssa harjoitella, kuten opettaa etupalkka ja jokunen temppu lisäksi. Ei sillä, etteikö niitä olisi jo tarpeeksi, mutta siitä kappaleesta tulee mieleen tietyssä kohdassa tietty temppu ja tuntuu, että täytyy saada ainakin kokeilla, josko sen ehtisi vielä oppia. Vaikka tuntuu, että onhan siihen kesäkuun kisaan vielä aikaa, niin se loppupeleissä menee niin äkkiä, että sitä aikaa ei ole yhtään liikaa!


Tässäpä muutama kuva Hertan, Haltin ja Danan viikonloppuisilta treffeiltä, Danakin riehaantui leikkimään ihan kunnolla! Kyllä rotukaveri toisensa tunnistaa :)






Hultilla on nyt juoksut meneillään ja tyttörukan pää on ihan sekaisin hormooneista. Koko ajan pitää merkkailla ja piippailu on nyt lisääntynyt, välillä jopa ulvoo... Samalla ollaankin otettu rauhoittumisharjoituksia ja ne ovat onnistuneet mukavasti. Naapurin iso uroskoira on raukka kans reagoinut Haltin juoksuihin, on kuulemma ulissut vähän väliä oven edessä..
Käytiin tänään hiihtolenkki järven jäällä Haltin kanssa, mittari näytti -16C. Kuvamateriaalia tästä ei ole, koska siihen aikaan oli jo pimeä, olimme ainoat jäällä, ainakin minun näköaistin mukaan.  Hyvin suksi luisti vaan emäntää lähinnä jännitti jään ritinät jalkojen alla :D Alussa Halti koki tehtäväkseen paimentaa emäntäänsä, ilmeisesti en mennyt tarpeeksi lujaa sen makuun, tai toisin päin, hih! Äkkiä se hoksasi kuitenkin mikä homman juju on ja järven hiihto meni mukavasti. Nyt illan teemme vielä rally-tokon harjoituksia tytsyn kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti