tiistai 14. huhtikuuta 2015

Tulevia juttuja

Viime aikoina on mennyt Haltin harrastusten kanssa enemmän aikaa, niin nyt on aika kääntää kelkka toiseen suuntaan kun taipparit saatiin tehtyä ja alkaa treenailemaan enemmän Danan kanssa. Haltin kanssa nyt kokeet jää hetkeksi ja keskitymme perustottikseen, rally-tokoon, parin viikon päästä alkavaan jäljestykseen sekä koiratanssin perusliikkeiden opetteluun. Haltin kanssa olemme aloittaneet myös pyöräilyn, ja pyörälenkeillä olemmekin käyneet lähes joka päivä.

Danan kanssa taas on paljon suunnitelmia edessä. Toukokuussa on jäljestyskurssi. Ensi viikolla meillä on koiratanssin HTM-päivä (Heelwork to music), jolloin saamme taas oppia uusia juttuja. HTM on koiratanssin toinen muoto Freestylen lisäksi. Kiva saada HTM:n puoleltakin oppeja. Koiratanssin mölli-kisat lähestyvät ja viralliset kisat kisataan kesäkuussa. Viikon päästä siitä olisi myös vesipelastus-koe ja toiveena olisi saada se viimeinen ALO1-tulos sieltä että päästään avoimeen luokkaan heti kauden alkaessa. Vepe-kokeesta muutama päivä eteenpäin olisi taipparit ja ne etenkin olisi nyt tärkeät saada läpi. Jos taipparit saadaan läpi, ilmoitan sen mahdollisesti syksyllä näyttelyihin käyttöluokkaan.

Vepen suhteen ollaan harjoiteltu vientiä kotona Danan ja mieheni kanssa. Avoimessa luokassa vienti-esine arvotaan kokeen alussa ja se on kaikille sama, kun taas alokas-luokassa se on ollut aina automaattisesti dummy. Avoimessa luokassa vienti-esineinä voi toimia joko 1.dummy, 2. kelluva köysi, johon on kiinnitetty pieni poiju, tai 3.pelastusliivit.


Ostin biltemasta poijun ja alan nyt sillä treenaamaan vientiä Danan kanssa, samoin pelastusliivit otetaan harjoituksiin mukaan.
Noutotreenejä varten otamme linnut pakkasesta esiin ja viime syksynä laittamani dummyt siipineen treenailuun mukaan.

 Dana on ihana kun se tykkää nukkua lähekkäin, laittaa aina päänsä toisen pään päälle

Ostin Danalle kuolalaput ikean vauva-osastolta ja ompelin kaula-aukkoihin jatkeet, jotta mahtuu Danalle niin hyvin on toiminut ja ruokailuhetkinä Dana saa ihan rauhassa kuolata siihen ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti