maanantai 29. elokuuta 2016

Kauden viimeisiä vepeilyjä

Viimeisissä treeneissä on ollut kyllä mukavaa ja kausi alkaa olla jo taputeltu tältä erää. Kolme viikkoa sitten oltiin viimeistä kertaa treenaamassa ja samalla vedin viimeiset treenit harjoituskoirakolle, jota olen kouluttanut tänä kesänä. Heidän kouluttaminen on ollut kyllä opettavaista ja antoisaa. Lisäksi vedin alokas-ryhmän treenit, joista jäi myös tosi hyvä mieli. Hellepäivänä oli ihana olla hukkuvana koirille niin sai itsekin vilvoittautua vedessä ja koirat sai hyvää treeniä hukkuvasta.

Kuva: Tanja Loukusa

Danalle ehdittiin nyt kokeilla kaikki voittajaluokan liikkeet kerran läpi. Poikittainen vienti (liike nro 3) kokeiltiin uusien sääntöjen tyyliin, vaikkei vielä pelastusrengasta ollutkaan millä harjoitella. Eli se on käytännössä poikittaista hakua. Uusissa säännöissä liikkeet ovat siis:

1. Toisen veneen nouto 50m
2. Köyden vienti veneeseen 30m
3. Pelastusrenkaan nouto toiselta veneeltä veneestä lähtien 30m
4. Hukkuvan pelastaminen pelastusrenkaalla 30m

Sijoituimme rannan tuntumaan merkkipoijuille ja lähetin Danan veneestä "Hae!"-käskyllä. Toisesta veneestä kutsuttiin Danaa ja sieltä annettiin dummy. Sitten kutsuin Danan luokseni veneelle. Aurinko paistoi sen silmiin niin minun olisi vielä enemmän pitänyt kutsua, koska se ei hahmottanut kunnolla venettä. Toi se sitten kuitenkin luokseni dummyn. Täytyy muistaa ensi kesänä vaan vahvistaa sitä luoksetuloa sitten heti kun saa toiselta veneeltä renkaan ja näyttää vaikka namirasiaakin, että tuo sen renkaan suoraviivaisesti minulle. Olisi hyvä myös opettaa sille sitten se, että uidaan yhdessä liikkeen loputtua rantaan, eikä että se uisi yksin sinne.

Toisen veneen nouto meni aika kivasti. Tehtiin niin, että heitettiin ensin rannassa köysi toisesta veneestä kuten kokeessakin tehdään. Lähdettiin sitten liikkeelle ja köysi nostettiin vielä ylös. Sitten kun lähetin Danan "Vene!"-käskyllä hieman ennen poijua kohti toista venettä niin vielä sen jälkeen köysi heitettiin uudestaan veneen liikkuessa, jotta Dana varmasti hoksaa sen. Tässä liikkeessä koiran täytyy oppia hahmottamaan mihin vene liikkuu ja kummassa päässä köysi on. Ensimmäisellä kerralla Dana juuri opetteli tätä, ja se ensin meinasi uida toiselle puolelle venettä ennen kuin hoksasi, että se köysi onkin toisessa päässä. Dana meni sitten köyden luo, otti siitä kiinni ja kuljetti veneen rantaan. Se meni tosi kivasti. Dana oikeastaan sattui juuri sopivasti veneen ja köyden kohdalle uidessaan. Pidemmän päälle jos haluaisin varmaksi sen, niin pitäisi opettaa Danalle köyden saalistamista: kun koira on köyden luona, lähteekin soutaja soutamaan vauhdilla, jotta koira joutuu saalistamaan sen. Myös tuulen suunnat täytyy erityisesti ottaa huomioon tässä liikkeessä. Jos on vastatuuli niin kannattaa lähettää tavallista aiemmin.

Köyden vienti veneeseen meni mukavasti Danalla. Otettiin lyhyillä etäisyyksillä. Se vei tosi hyvin veneelle köyden ja sai sieltä namirasian vaihtona. Jatkossa täytyy tässäkin toimia kuten viennissä, tosi pieni matka ja palkkaus mistä sattuu. Sen on hyvä pian oppia siihen, että palkka ei tule veneeltä ja sen täytyisi uida rantaan köyden ollessa sen vieressä, siihen uudelleen koskematta.

Olin itse ensimmäistä kertaa hukkuvana Danalle ja tehtiin se liike vielä vanhojen sääntöjen mukaan. Danasta näki, että se oli ihan kriittisenä kun mammaa lähettiin viemään toisella veneellä ja se itse oli toisessa veneessä lähettäjän kanssa. Kun tipahdin veneestä niin Dana lähti heti pelastamaan minua. Räiskin vielä kuten vanhoissa säännöissä räiskitään, mutta uusissa säännöissähän hukkuva ei räiski ja on passiivinen, aivan kuten oikeissa hukkumistilanteissa. Dana kiersi hienosti minut ympäri ja lähti kuljettamaan. Tämä antoi minulle toivoa siitä, että jospa Dana oppisi ensi vuonna sen pelastusrenkaalla pelastamisen. Ensi vuonna täytyy harjoitella sitten renkaalla ja niin että hukkuva on passiivinen. Oli hauska olla Danan kuljetettavana, ai että se on nopea uimari niillä räpylöillään :)

Ensi kesänä jatketaan harjoituksia uusien sääntöjen parissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti