perjantai 19. elokuuta 2016

Neitoset hieronnassa

Laura Ahmala kävi hieromassa tyttöjä jälleen pari viikkoa sitten. Haltihan oli saanut viimeksi hierontaa kesäkuussa ja Dana keväällä. Nyt hierottiin molemmat tytöt tällä kertaa ja oli ihan jännä odottaa, että mitä Laura sanoo tyttöjen lihaksista, onko tullut jumeja.



Halti oli muuten ihan nätisti hierottavana, että sitä ei juuri tarvinnut pidellä, mutta sitten kun Laura alkoi käymään läpi aluetta mikä sillä oli jumissa niin johan alkoi pyristelemään pois. Kovasti yritti siinä peitellä, että ei mulla siellä mitään ole, ei tartte hieroa, vaan eipä se auta kun ne jumit pitää saada pois. Tyttö saatiin hierottua ja Laura sanoi, että selkä on jälleen se jumikohta, muuten ei mitään. Mietin siinä, että täytyy kyllä alkaa kiinnittämään huomiota Haltin parempaan lämmittelyyn ennen treenejä. Laura sanoi, ettei selkä ollut kuitenkaan yhtä jumissa kuin viimeksi, joten ehkä koiratanssilla on siihen positiivista vaikutusta, koska sitä on ollut enemmän nyt sen viime hieronnan jälkeen.


Nyt on hyvä olo!


Dana on kyllä kehittynyt siinä, kuinka se antaa itsensä olla siirrettävänä. Dana ei ole koskaan oikein tykännyt olla selällään ja sen saaminen selälleen on ollut aina haastavaa. Nyt Dana on jo alkanut aika hyvin tottua siihen, että kun menee selälleen niin pääsee hierontaan. Danalla ei juuri jumeja tuntunut, mitä ihmettelin siinä ääneen. Ajattelin, että vepe on sen verran rankkaa ja kaikki veneestä hyppäämiset ym, että kyllä jotkut paikat olisi jumissa, vaan ei ollut. Laura sanoi, että ehkä vepessä se uintipuoli tekee sen, joka on niin hyväksi lihaksille, ettei ne sitten jumiudu. Se on totta, ja olen koittanut aina lämmitellä Danan hyvin ennen treenejä. Myös koiratanssi on ollut hirveän hyvä Danallekin, sillä siinä lihakset on niin monipuolisesti käytössä.


Danan hieronnan aikana Halti veteli sikeitä


Dana nautti hieronnasta jälleen niin paljon, että meinasi nukahtaa Lauran käsittelyyn. Sitä on ihana seurata. Ainoastaan siirroissa autan Lauraa, mutta muuten Danaa ei tarvitse pahemmin pidellä kun se makaa siinä vaan ihan reporankana. Laura sanoi, että voisi katsella Haltille taas johonkin väliin hierontaa kun se tuntuu olevan sen tarpeessa enemmän kuin Dana. Danalle taas riittää näillä näkymin jos ottaa joka toinen kerta hieronnan.

Turkin irroitus käynnissä

Seuraavana aamuna Dana tuli tyypillisesti antamaan aamupusuja meille kun heräiltiin siinä. Rapsutellessani sitä tunsin korvan luona näppylän ja tiesin, ettei se ole mikään näppylä. Ponkaisin sängystä ylös ja katsoin valolla niin sehän oli punkki, argh. Näytti vasta kiinnittyneeltä. Se varmaan tuli edellisiltana kun käytin Danan ulkona ja se kävi heinikossa etsimässä kakkapaikkaa. Onhan se myös piehtaroinut silloin tällöin heinikossa jos en ole ehtinyt kieltää tarpeeksi ajoissa. Ensimmäinen kerta joka tapauksessa kun Danalla on punkki. Aloimme heti poistamaan punkkia. Hyi että se oli ällöttävä kun se liikutteli siinä niitä jalkojaan, yäk. Vaan saimme sen irti ja desinfioitua kohdan. Nyt niitä on siis jälleen liikkeellä, kuten uutisissakin oli, alkukesästä ja syksyllä. Kannattaa olla tarkkana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti