Mejää ja nomea

Kävimme tuossa jokunen viikko sitten treenaamassa kaverini kanssa mejää ja nomea meidän lähimaastoissa. Oli aikamoinen ukonilma lähestymässä, joten aloitettiin ihan ensin jälkien tekemisestä. Suunnittelin meille hyvät aloittelujäljet, n. 100m mittaiset. Halti ja kaverini koira olivat jäljellä ensimmäistä kertaa.

Aloitusjäljet

Tehtiin kolme jälkeä ja 10 askelparin välein aina merkittiin jälki. Minä laskin ja merkitsin, ja kaverini tuli perässäni veretetyn sienen kanssa. Todellisuudessa jäljistä tuli pidempiä kuin olin suunnitellut, n. 140 metrisiä, mutta ei se haittaa. Kun jäljet oltiin saatu tehtyä niin Halti pääsi ensin jäljestämään. Laitoin Haltin liinaan ja mentiin jäljen alulle. Laitoin sen istumaan, sanoin "jälki" osoittaen samalla suuntaa ja se sai sitten tutustua lähtömakaukseen. Halti haisteli tosi intensiivisesti lähtömakausta ja söi makupaloja. Ohjasin Haltia jonkun metrin siitä eteenpäin, josta Halti sai sitten jatkaa itsekseen. Haltin työskentely oli rauhallista ja keskittynyttä. Tosi kivasti käytti maavainua, välillä ilmavainuakin. Hyvin pysyi jäljellä, ainoastaan kulmassa vähän arpoi mihin suuntaan jatketaan mutta haistoi jäljen ja päästiin kivasti loppuun saakka. Lopussa oli kaato ja Halti oli siitä kiinnostunut. Se haisteli sitä vaikka kuinka kauan ja taisi vähän lipaistakin. Tosi hyvä ensimmäinen jälki kyllä ja käytös jäljellä oli oikein lupaavaa.

Sitten kaverini koira pääsi jäljestämään myös ensimmäistä kertaa ja se eteni hyvin tyypillisellä labbiksen tavalla, eli vauhdikkaasti :) Silti kuitenkin keskittyneesti ja pysyi myös hyvin jäljellä. Kun lopussa löytyi kaato, nappasi se sen suuhunsa ja kantoi mielissään. Tosi kivasti meni.

Viimeisenä oli Danan vuoro. Danalla oli kulunut vuosi edellisestä jäljestä niin oli jännä nähdä vieläkö se muistaa jäljestyksen salat. Hyvin kyllä muisti, oli ehkä vähän turhankin innokkaana menemässä eteenpäin niin sai vähän jarrutella, mutta hyvä kun intoa piisaa. Dana käyttää enemmän ilmavainua hyväkseen, mikä johti siihen, ettei ihan jäljen päällä kulkenut, mutta ei se pahemmin jäljeltä kyllä eksynytkään. Varmaan oli omaa vuoroaan odotellessa hieman kuumunut, kun tahtoi olla sellaista höseltämistä vähän ilmassa, mutta kyllä tyttö lopulta kaadolle löysi. Se nuuski sitä ja meinasi ottaa suuhunsa, vaan sitten rupesikin pärskimään ja hinkkasi itseään maahan. Minä katsoin, että mikä sille tuli ja huomasin, että kaato oli miltei muurahaispesän vieressä. Voi sanonko mitä! Ei oltu sellaista kaverini kanssa huomattu niin ilmankos koira tuumi, että ei piru. Kyllä tympäsi kun olin sellaisen virheen tehnyt vaan toisaalta todettiin siinä, että ehkä oli onni onnettomuudessa, että se oli Dana eikä ensikertalaiset.. Vaan tympeä juttu se silti oli, mutta näinhän sitä oppii. Ens kerralla katson tarkkaan, ettei siinä ole mitään sellaista lähistöllä. Dana oli selvästi tosi mielissään jäljestämisestä, täytyy siis mejäillä enemmänkin.

Oli kyllä tosi kiva jäljestää ja huomasi kyllä, että tytötkin nauttivat siitä suuresti. Ja kuinka paljon se väsytti niitä, sekin vielä. Keli alkoi olla jo melko hurja niin päätettiin ottaa vielä pikanomeilut siihen lopuksi. Danasta alkoi väsymys näkyä, sillä se seurasi markkeerauksia aika huolimattomasti ja sitten markkeeraus näytti menevän hauksi kun ei pitänyt silmällä heittoja. Palautuksetkin meni vähän niin ja näin. Ei ollut ihan tyypillistä Danan työskentelyä, mutta tultiin siihen päätelmään, että se jälki taisi olla sille niin iso juttu, että käytti suurimman osan akustaan siellä. Ehkä ne olisi parempi ottaa juuri toisin päin, aloittaa nomella ja lopettaa jäljellä, kuten taippareissakin tehdään. Oli kyllä kivat treenit!