maanantai 20. kesäkuuta 2016

Vesipelastuksen koetoimitsija 2 ja koulutusohjaaja-koulutus

Pari viikkoa sitten järjestettiin Kemissä vesipelastuksen koetoimitsija 2 sekä koulutusohjaaja-koulutus, jonne osallistuin. Vasta paikan päällä selvisi se, että meistä valmistuu kurssin myötä myös vepen koulutusohjaajia, mikä oli mukava ylläri. Ensimmäinen päivä koostui teoriasta, jossa käsiteltiin kokeen järjestämistä, koirakohtaisten koepöytäkirjojen täyttämistä, vesipelastuskokeiden sääntöjä, koiran oppimisen ja kouluttamisen periaatteita sekä lajikohtaista koulutustaitoa. Päivän päätteeksi pidettiin tentti käsitellyistä asioista ja täytyy sanoa, että tuolloin ilta kymmenen aikaan ei oikein enää pää toiminut, mutta hyvin se oli kuitenkin mennyt. Päivä kesti 7h, jonka jälkeen lähdin ajamaan vielä kotiin yöksi.



Sitten seuraavana aamuna takaisin Danan kanssa käytännön harjoituksiin. Olimme koko päivän Rytikarin venesatamassa, jossa teimme harjoitusohjauksia ja ohjattavina koirakoina toimivat kaikkien kurssilaisten koirat. Valittiin aina kuka toimii ohjaajana ja ketä koirakkoa ohjaaja ohjaa. Oli jännittävää, mutta mielenkiintoista olla ohjaaja. Minulla on taustalla hieman kokemusta ohjaajana toimimisesta kun olen ollut vetämässä vepe-treenejä joskus. Minun ohjaamalla koirakolla oli aika montakin ongelmaa, joka tuntui sitten melko monimutkaiselta aluksi. Onneksi kouluttajamme sanoi, että niistä täytyy melkein nyt valita yksi ongelma, jota aletaan työstämään, koska kaikkea ei voi ratkoa yhtä aikaa. Viennissä oli ongelmaa, joten aloimme ratkomaan sitä ja teimme vientiä aluksi hyvin olemattomalta matkalta, josta lähdimme pikku hiljaa pidentämään matkaa. Kouluttaja sanoi, että kyselen hyvin taustatietoja koirakolta ja annan hyvin vinkkejä jatkoa ajatellen. Saatiin lopulta onnistunut vienti, jonka jälkeen me siirryttiin Danan kanssa koulutettaviksi.


Kerroin, että meillä on viennissä ongelmaa pelastusliivien suhteen. Sitten katsoimme ensin miltä se näyttää pelkillä pelastusliiveillä se vienti ja Dana teki sen tyypillisen, eli U-käännöksen juuri ennen venettä. Sitten kokeiltiin sama dummylla, mikä oli varmempi, mutta edelleen arpoi ennen venettä, veiskö tuonne. Kouluttaja sanoi, että näyttää siltä, että sitä on palkattu paljon rannasta ja sen takia se ranta vetää sitä puoleensa. Hyvä pointti tuli esille; pyri palkkaamaan niin, ettei koira koskaan tiedä mistä palkka sillä kerralla tulee. Heti kun Danalle tuli motivointi veneestä palkalla niin johan alkoi viemään paremmin. Monta hyvää vinkkiä tuli esille tuossa koulutushetkessä, että ne oli kyllä ihan kullanarvoisia vinkkejä jatkoon.

Dansku satamassa

Opin tosi paljon viikonlopun aikana vepestä. Tärkeää on se, että aina kun treenataan, niin otetaan vain yksi asia/teema, ei useampaa. Ei esimerkiksi treenata samalla kerralla etäisyyttä ja esineen luovuttamista, vaan ainoastaan toista. Oli myös mielenkiintoista kuulla vinkkejä sellaisiin ongelmiin, mitä ei ole itsellä ollut Danan kanssa, mutta jotka on hyvin yleisiä ongelmia. Voi näitä hyviä vinkkejä jakaa sitten kun toimin itse koulutusohjaajana treeneissä. Oli tosi opettavaista seurata muiden koirakoiden kouluttamista ja kuulla mitkä vinkit heillä olisi avuksi ongelmiin.

Tolokkuna

Kotiläksyksi saatiin pari tehtävää tehtäväksi, jotta valmistuisimme syksyllä virallisesti koetoimitsijoiksi sekä koulutusohjaajiksi. Täytyy ottaa koulutettavaksi jokin vepe-koirakko ja pitää heidän kouluttamisestaan harjoittelupäiväkirjaa (5-6 harjoittelukertaa). Minulla on jo kiikarissa treenikoirakko koulutettavaksi. Lisäksi täytyy olla vähintään yksi harjoittelukerta vesipelastuskokeen toimitsijana. Minulla sekin on jo tiedossa, sillä menen heinäkuun vepe-kokeeseen toimitsijaksi. Myös uusien sääntöjen koulutustilaisuuteen tulee osallistua kun se järjestetään. Oli raskas, mutta huippu viikonloppu, josta sai hyvät eväät jatkoon!

3 kommenttia:

  1. Moi, mielenkiinnosta kysyisin minkä tahon toimesta tuo vesipelastuksen koetoimitsija- ja koulutusohjaajakoulutus järjestettiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Se järjestettiin Kemin seura-ja palveluskoirakerhon toimesta. Jos olet kiinnostunut tuosta koulutuksesta niin täältä https://omakoira.kennelliitto.fi/tapahtumakalenteri/frmTapahtumakalenteri.aspx löytyy tiedot koulutuksista. Valitse ainoastaan kurssit > koetoimitsijan lajikurssi > Vepe > Hae.

      Poista
    2. Kiitos paljon tiedosta! :) Meillä on pulaa näistä nimenomaan vepen koulutusohjaajista niin ajattelin, josko itse kouluttautuisi sellaiseksi.

      Poista