tiistai 24. tammikuuta 2017

Tanssia, tanssia, tanssia

Muut elämänkiireet alkaa pikkuhiljaa minullakin helpottamaan ja pääsen taas palaamaan normaaliin harrastusrytmiin. Nyt koulutamme parhaillaan koiratanssin jatkokurssia ja samalla olen koittanut suunnitella omia treenejä entistä tehokkaimmiksi. Danan kanssa olemme kulkeneet tanssiharkoissa ja se on saanut välillä olla jatkokurssilla mallikoirana. Omissa treeneissä olen lähinnä keskittynyt vaativampien freestyle-liikkeiden opettamiseen Danalle avointa luokkaa varten. Olen saanut uutta energiaa ja intoa taas miettiä koiratanssia enemmän molemmille koirille.

Kuuraparta Halti

Haltilla on harrastaminen painottunut aksaan viime aikoina ja tanssit sen kanssa on jääneet vähemmälle kotiharkkoja lukuunottamatta. Halti olisi tarkoitus nyt kuitenkin ottaa pian hallille mukaan ja tehdä freestyle-ohjelma läpi, jota emme ole tehneet ollenkaan sitten syyskuun kisojen. Jännä nähdä miten se menee, sen jälkeen olen taas viisaampi miten meidän kannattaisi freestylessä edetä. Olen nyt viritellyt mielessäni ideaa, että voisimme Haltin kanssa kokeilla myös HTM:ää. Halti tarjoaa minulle paljon minun jalkojen välissä kävelyä ja sen seuraaminen on tiiviimpää kuin Danalla. Veikkaisin, että HTM:ssä sen kierrokset ei nouse samalla tavalla kuin freestylessä voi nousta, koska HTM:ssä sen tulee työskennellä minun lähellä koko ajan ja freestylessä jotkut liikkeet ovat kiihdyttäviä.

Danan lenkkiharjoittelua
(palkkauksen avuksi hommaan vielä sellaisen pallon niin Dana huomaa palkan helpommin)

Tämän vuoden kisat siintää edessä päin ja ensimmäisenä tähtäimessä olisi huhtikuun kisat etelässä Danan kanssa. Toiveissa olisi saada sinne uusi ohjelma freestylen avoimeen luokkaan valmiiksi. Danan HTM:stä en osaa vielä sanoa mitä teen, pidänkö vanhan vai teenkö uuden ja milloin kisataan, mutta eipä sillä, nyt on freestyle tärkeämpi sen kanssa tällä hetkellä. Haltin kanssa haluaisin vielä kisata ja kunhan sen kanssa olen treenannut ja kokeillut niin tiedän kummalla lajilla lähden kisaamaan, freestylellä vai HTM:llä. Kahdet kisat on jälleen Oulussa tänä vuonna ja kyllä ainakin toiseen niistä haluaisin Haltin kanssa ellen molempiin.

Pöytä täynnä herkkuja

Vietimme tanssiporukalla sauna-iltaa reipas viikko sitten ja pöytä notkui kaikkia ihania herkkuja ja sm&kuma-kakkuja. Katseltiin meidän oman porukan kisavideoita, saunottiin, höpöteltiin ja herkuteltiin, oli niin mukavaa!

Halti ja Lumo-kamu

Lopuksi Halti vielä esittelee kuinka hienosti se osaa tehdä tappoloikan. Aina kun lelu on sopivasti tuossa sohvan alla reunalla niin Halti tekee näin:

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti