Geenitutkimus

, , No Comments
Oulun Tassulan puodissa järjestettiin eilen näytteenotto koirien geenitutkimukseen. Hannes Lohen geenitutkimuksessa tutkitaan koirien perinnöllisten sairauksien ja käyttäytymisominaisuuksien geenitaustaa. Täältä löytyy lisätietoa: http://www.koirangeenit.fi/ . Tutkimus on uraa-uurtavaa ja olen jo jonkin aikaa seuraillut, että onko Ouluun tulossa näytteenottoa. Nyt se tuli, ja tutkittavien rotujen listalta löytyy labradorinnoutaja ja suomenlapinkoira, niin päätin viedä Danan ja Haltin osallistumaan tutkimukseen. Esimerkiksi labradoreilla tutkitaan kataraktaa eli harmaakaihia, arkuutta, ääniarkuutta ja epilepsiaa, ja lapinkoirilla PRA:ta eli etenevää verkkokalvon rappeumaa, kataraktaa, epilepsiaa ja pystykorvien polveutumishistoriaa.

Koiria otettiin vastaan numerojärjestyksessä ja numerot etenivät suhteellisen hyvällä vauhdilla, ei joutunut kauaa odottelemaan. Näytteenottolomakkeet olin tulostanut ja täyttänyt jo valmiiksi, joten sekin nopeutti paljon toimintaa.
Halti oli ensin ja se oli sille ensimmäinen kerta kun siltä otetaan verikoe. Eihän se tykännyt yhtään ja varmaan siinä oli näytteenottajillakin tietynlainen aikataulu, että sitä tilannetta ei juuri ehtineet tehdä koiralle mukavaksi. Yritin syöttää taskusta makupaloja Haltille ja ne vähän auttoivat, mutta tilanteesta teki hankalan sekin, että Haltia jouduttiin pistämään kolmesti kun verta ei meinannut ensin tulla. Onneksi näyte lopulta saatiin ja tilanteesta selvittiin. Sitten oli Danan vuoro ja Dana istui kiltisti. Danalta on vaan yleensä aina hankala löytää suonta niin nyt oli sama tilanne ja Dana vähän ulvahti kun sitä jouduttiin etsimään, mutta onneksi se löytyi pian ja se näyte saatiin siltäkin. Näytteenottaja sanoi, että labradoreillakin tutkitaan mielenkiintoisia asioita, että on tulossa esimerkiksi tutkimus metsästystaipumusten näkymisestä geeneissä. Se sanoi myös, että kannattaa päivitellä koiriemme tietoja niiden sivuille. Käyn ehdottomasti päivittämässä sinne tietoja.


Urheat tytöt!


Autossa annoin tytöille heti luut ja saivat kotona vielä toiset pienet luut. Kävimme myös pitkällä lenkillä palattuamme niin jospa se ikävä kokemus unohtuisi, tuli ainakin päivän hyvä työ tehtyä ja tytöt osallistuivat tärkeään tutkimukseen omien rotujensa hyvinvoinnin hyväksi!

Tänä viikonloppuna minulla on edessä kasvattajan peruskurssi, ja Danalle on sovittu ensi viikolle aika lonkkien, kyynärien ja selän kuvauksiin. Tärkeitä asioita siis edessä!

Kivaa alkavaa viikkoa kaikille, odotellaan pakkasia ja lunta!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti