maanantai 25. heinäkuuta 2016

Nose Work - kokeita kohti

Kävin jonkin aikaa sitten Oulun eläinkodilla viemässä säkillisen ruokaa sinne lahjoituksena, sekä yhden hihnan, koska meillä ei ollut niille tarvetta. Voitimme ruokasäkin Danan kanssa viime vuonna vepe-kisoista ja Danan erikoisruokavalion vuoksi en sitä ruokaa voi sille antaa. Haltillehan periaatteessa voisi, mutta Halti söi pitkään niitä ruokia mitä Danalta jäi niin ajattelin, ettei se kyllä millään ehdi niitä kaikkia syömään ja ruokaa ei ole hyvä usein vaihtaa. Eläinkodilla oli monenlaista lemmikkiä pihassa ja kävi sääliksi niitä, mutta toisaalta näytti, että ne on kyllä tosi hyvässä hoidossa selvästi siellä. Toivottavasti löytävät omistajansa, ainakin ne hyvät sellaiset.

Toukokuussa meillä oli pitkästä aikaa nenäilyä tiedossa kun ilmoitin Haltin "Nose Work-kokeita kohti" kurssille. Vähän jäljessä tulee tämä postaus kun nyt sain kuvia koulutuksesta. Kurssilla hiottiin hajun ilmaisua ja käytiin läpi ilmaisun yhdistämistä eri koe-osioihin. Juttelimme alussa yleisiä NW-asioita ja jokainen kertoi miksi tuli kurssille. Sanoin, että haluaisin Haltin ilmaisun vielä selkeämmäksi, ettei se sitten koetilanteessa mene minulta ohi. Ilmaisu voisi olla jokin toiminto tai vaikka se, että se osoittaa kohdetta pitkään. Nythän se osoittaa kohdetta, mutta sille ilmaisulle pitäisi saada pituutta.

Kiitos Ari Hämäläiselle kuvaamisesta.

Halti osoittaa

Palkka

Ensin porukasta oli vuorossa Halti ja olimme tekemässä nyt siis ensimmäistä kertaa ulkoetsintää. Maassa oli kaksi betonirengasta, joista toisen sisällä oli haju. Haltin nokkaan tuli alussa muiden koirien hajuja, sitten Halti hoksasi, että niin, se haju! Sitten ei mennyt aikaakaan niin se löysi sen ja hienosti osoitti kuonollaan missä haju on. Palkkasin sitten runsaasti Haltia hajulähteelle, joka motivoi sitä. Sitten pieni tauko hajukertojen välillä. Halti siinä tapitti minua kysyvästi ja kouluttaja sanoi, että ihanan kiltti koira! Yritin olla katsomatta sitä, koska se selvästi odotti että katson sitä. Sitten mentiin takaisin ja Halti haisteli nyt intensiivisemmin hajun perässä eikä välittänyt muista hajuista. Eipä mennyt kuin hetki niin se oli jo löytänyt sen ja kouluttaja sanoi, että on sillä kyllä ihan älyttömän tarkka nenä!


Halti meni autoon pitämään taukoa ja oli muiden koirakoiden vuoro. Samalla juteltiin muiden kanssa kaikkea ja aika meni tosi nopsaan. Sain myös hyviä vinkkejä ilmaisun pidentämiseen, joka tapahtuisi sheippaamalla. Sheippaaminen tarkoittaa, että käytös jaetaan pieniin osatavoitteisiin ja edetään niiden kautta kohti tavoitetta. Tätä käytetään kun koiralle opetetaan monimutkaisia käytöksiä. Koiralle opetetaan siis aluksi kohdentaminen johonkin kohteeseen, esim. käteen. Sitten sitä lähdetään yleistämään eri kohteisiin, ja lopulta sitten siihen hajulähteeseen. Se on monivaiheisempi, mutta silti parempi tapa opettaa koiralle ilmaisun kestoa verrattuna siihen, että sitä kestoa lähdetään opettamaan suoraan hajuilmaisun yhteydessä. Hajuilmaisun yhteydessä keston opettamisen riski piilee siinä, että koira voi yhdistää sen koko hajuetsintään. Jos jokin moka siis tapahtuu ilmaisun yhteydessä, niin se voi pilata hajuetsinnän ja täytyy palata taas taaksepäin koulutuksessa.
 


Sitten tuli Haltin vuoro jälleen. Tällä kertaa haju oli eri paikassa, asetettuna vähän hankalammin ilmaisua ajatellen. Halti löysi sen melkein heti ja taas palkkasin sitä. Kouluttaja sanoi, että nyt voin kokeilla sitä, että palkkaan sitä ensin joka ilmaisukerrasta, sitten muutaman palkkauskerran jälkeen jätänkin kerran palkkaamatta ja sitten taas palkka. Silloin kun en palkkaa, vaan kehun vain, niin se tarjoaa ilmaisua heti uudelleen. Ja niin Halti teki. Tämä epäsäännöllinen palkkaus tekee hieman turhautumista ja lisää koiran yrittämistä. Tavoitteena oli saada kuono pysymään pidempään hajulla ja kestoa lisättiin epäsäännöllisellä vahvistamisella.
 

Ilme kertoo kaiken ;)

Koulutus meni tosi hienosti. Kouluttaja ja Johanna yrittivät houkutella meitä osallistumaan Haltin kanssa viikonlopun tuleviin koulutuksiin ja niiden päätteeksi pidettävään hajutestiin. He sanoivat, että voisimme jo ihan hyvin lähteä kokeisiin kun Halti osaa jo niin hyvin. Mietin siinä, että voitais kai me jo periaatteessa osallistua kun Halti on niin näppärä löytämään hajun, mutta minulla oli jo sen verran suunnitelmia viikonlopulle, ettei se olisi onnistunut millään valitettavasti. Jospa menisimme sitten seuraavaan kokeeseen, sillä uskon, että hajutestiin voisimme alkaa olla jo pikkuhiljaa valmiita. On tämä vaan kiehtova laji!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti