perjantai 11. marraskuuta 2016

Lumileikkejä

Halti on nauttinut suunnattomasti tästä lumesta ja pakkasesta mikä meille on näin marraskuussa suotu. Nykyään voisi sanoa, että poikkeuksellisen aikaisin on ollut lunta, sillä viime vuosina marraskuu on tuntunut pikemminkin syys-kuukaudelta. Danan mielestä on hirmu kiva piehtaroida lumessa ja sitä se on ahkerasti harrastanutkin. On ollut ihana käydä lenkkeilemässä kun on niin valoisaa ja sopiva pikku pakkanen. Välillä kun pakkasta on ollut enemmän ja on tuullut, on täytynyt pitää Danalla toppamanttelia. Näimme pitkästä aikaa Aadamiakin ja kylläpä oli kaverukset mielissään heti leikkimässä.


Dana nauttii ensimmäisistä lumista



  
Halti ja Aadam

 

Tuossa viikko sitten juuri ennen kuin lumet satoi taas takaisin maahan saimme miesvieraan, nimittäin Kaapo-herra tuli kylään. Kyllä oli niin riemuisat leikit, ettei voinut kuin nauraa katsellessa, aivan mahdottoman innoissaan olivat. Kiitos Outille veikeistä kuvista!


Takaa-ajo

Painia



Lennossa



Paritanssiharjoitukset

Kaivetaan yhdessä


Ilmeet!





Dumbokorva





Aika likaisia koiria oli meillä lenkin jälkeen, joten saatiin aloittaa koirien puhdistusoperaatiot. Kaapolla oli täysi työ viihdyttää kahta leidiä, mutta silti leidit väsyivät aiemmin kuin Kaapo. Illan tytöt nukkuivatkin sitten tyytyväisinä. Kivaa oli!

Saataisko mekin?

Ja matot rullalla..




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti