perjantai 28. lokakuuta 2016

Ruoan hotkiminen

Meidän molemmilla koirilla tuppaa ruoka maistumaan välillä vähän liiankin hyvin. Toki helppoa kun koira on ahne, mutta siinäkin on omat varjopuolensa; nimittäin ruoan hotkiminen. Huomasin, että Halti esimerkiksi hotkii ruoan siihen tahtiin, ettei se juuri pureskele sitä. Sitten jonkun ajan päästä se saattaa oksentaa nappulat kokonaisina. Ajattelin, että tästä ei kyllä tule mitään näin. Kokeilin laittaa pallon kuppiin, mutta Halti aina hoksasi nostaa sen pois tai väistää sitä niin, että hotkiminen silti onnistui. Sitten kokeilin kuppia, jonka pitäisi estää hotkimista. Se vähän auttoi kyllä ja Halti alkoi enemmän pureskella ruokaa, mutta tilanteeseen ei tullut silti merkittävää muutosta. Päätin marssia mustiin ja mirriin ja kysyä sieltä isompaa nappulakokoa.

Isompi nappulakoko

Myyjä oli tosi avulias ja sanoi, että samaa Purenaturalin chicken-nappulaa löytyy myös large-kokoisena. Käytännössä sama nappula siis, ehkä pieniä eroja on pitoisuuksissa, mutta koko on eri. Largessa proteiinipitoisuus on isompi kuin mediumissa ja rasvapitoisuus on mediumissa isompi kuin largessa. Se ei myöskään haittaa, että koiralle syötetään isomman koiran ruokaa kun ruoka on kuitenkin pääpiirteissään sama sisällöltään kuin esimerkiksi keskikokoisen koiran ruokakin. Myyjä sanoi, että eihän se varsinaisesti vakavaa ole, vaikka koira joskus oksentaa ruoan, mutta eihän se tietysti hyväkään ole ja hammaskiveä saattaa kertyä herkemmin kun koira ei malta pureskella nappulaa. Päätin ostaa large-nappulaan testiin.


Aloin lisäämään largea entisten medium-nappuloiden sekaan kunnes olin saanut syötettyä entisen ruoan kokonaan. Siirtyminen nappulakoosta toiseen täytyy tehdä yhtä maltillisesti kuten ruoasta toiseen vaihtaminenkin. Kaikki meni hyvin isompaan nappulaan siirtymisessä. Oli mahtavaa kun kuulin pitkästä aikaa miten Halti oikein keskittyi syömiseen ja ruoan pureskelemiseen! Isompaan nappulakokoon siirtyminen on meillä auttanut selkeästi ruoan hotkimisongelmaan. Onneksi apu löytyi siitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti