perjantai 13. huhtikuuta 2018

Doboilua

Ollaan nyt doboiltu jälleen aktiivisemmin tilattuani oman pallon meille. Dobo-pallo maksaa koosta riippuen n. 30-80e. Dobo-pallon koko määräytyy koiran säkäkorkeuden mukaan. Pallon tulee olla korkeudeltaan vähintään 10-15cm koiran säkää korkeampi. Meillä on isoille koirille tarkoitettu pallo eli 85cm, joka vastaa Danan kokoisen koiran pallokokoa. Dobo-kouluttaja ohjeisti meille silloin, että vaikka Haltille sopiva pallo olisi 65cm voi Halti kuitenkin doboilla isommalla pallolla. Eli lähtökohtaisesti ennemmin isompi pallo koiralle kuin pienempi. Molemmat voivat doboilla samalla pallolla ja se on kätevää. Dobosta onkin yksi aiempi postaus jo olemassa täällä. Olemme siis Haltin kanssa käyneet muutama vuosi sitten Dobon alkeiskurssin ja nyt kävimme alkeiskurssin myös Danan kanssa. Doboilu on todella mukavaa yhdessätekemistä ja jumppaamista sekä koiralle että omistajalle.

Koiran saama hyöty doboilusta:

-kehittää koiran keskittymiskykyä
-kehittää koiran ketteryyttä, tasapainoa ja kehonhallintaa, mikä vähentää koiran loukkaantumisriskiä ja parantaa kisakoiran suorituksia
-vahvistaa koiran lihaksistoa, myös syviä lihaksia
-auttaa koiraa venyttämään itseään ja poistamaan lihasjännityksiä
-parantaa ja tukee suhdetta ohjaajaan

Halti makaa pallolla

Mitäs seuraavaksi?

Ennen varsinaista dobo-treeniä tehdään aina alkulämmittely, joka voi olla vartin mittainen kiihtyvätahtinen kävely. Lisäksi alkulämmittelynä voi tehdä erilaisia temppuja kuten pujottelua ohjaajan jalkojen välistä, ohjaajan ympäri kiertämistä, kasia... Sen jälkeen tehdään kevyt liikeratojen avaus, jossa käydään hetkellisesti ääriasennossa ja palataan takaisin. Esimerkkinä tästä koiran etuosan ja kaulan venyttely, yläniskan, selän, kylkien, vatsalihasten ja takareisien venytys. Sitten voidaan aloittaa harjoittelu.


Harjoittelun voi aloittaa esimerkiksi tasapainotyynyllä tehtävistä liikkeistä. Esimerkkejä tasapainotyynyllä tehtävistä helpoista liikkeistä ovat etutassut tyynylle, takatassut tyynylle ja istuminen tyynyllä (takatassuilla). Danalle tasapainotyynyllä tehtävät liikkeet olivat ennestään tuttuja niin ne sujuivat ihan mukavasti. Sitten siirrytään dobo-pallolla tehtäviin liikkeisiin.

Istuminen pallon päällä koiraa tukien

Koira houkutellaan namin avulla tutustumaan dobo-palloon. Sen jälkeen koiraa houkutellaan nostamaan etutassut pallolle. Kun tämä onnistuu, kannustetaan koiraa ponnistamaan pallolle. Kun koira tulee pallon päälle ensimmäisiä kertoja, saa koira valita itse mieluisan asennon tasapainon löytääkseen ja ohjaajan on hyvä tukea koiraa. Koiraa tuetaan pallolla tarvittaessa, mutta ei pakoteta pysymään siinä, vaan koira saa tulla pallolta pois milloin haluaa. Näin koira oppii, että pallolla on mukava olla ja sieltä voi tarvittaessa tulla aina pois. Halti ketteränä koirana oppi aika nopeasti tykkäämään dobo-pallon päällä olemisesta. Dana alkuun hieman jännitti pallon päällä olemista, mutta pääsi jännityksestä sillä tavalla, että sai hyviä makupaloja ollessaan pallolla ja sai tulla pallolta aina pois kun halusi.

Helppoja pallolla tehtäviä liikkeitä ovat makaaminen ja istuminen pallon päällä. Jos nämä sujuvat koiralta, voi myös kokeilla seisomista pallon päällä. Sitten lisää haastetta saa kun koira istuu pallolla ja kokeilee antaa tassua. Pallon pyöritystä voi kokeilla etutassuilla niin, että koira seisoo poikittain olevan pallon vieressä (ohjaaja vastakkaisella puolella) ja houkutellaan koiraa nostamaan etutassut pallolle. Tavoite on saada koira pyörittämään palloa niin, ettei sen kyynärpäät koske palloon. Tätä voi kokeilla niin, että koira pyörittää palloa eteenpäin tai toiseen suuntaan, jolloin koira joutuu pakittamaan ja käyttämään takapäätään enemmän.


Dobotreenin jälkeen on tärkeää tehdä loppuvenyttelyt ja jäähdyttely. Loppuvenyttelyissä voidaan tehdä esimerkiksi alkuvenyttelyt niin, että asennoissa pysytään vain 5-10 sekuntia ja palataan takaisin. Teimme Danan kanssa alkuvenyttely liikkeitä ja lisäksi kyljet venyteltiin dobo-pallon avulla seisaaltaan. Loppuvenyttelyiden jälkeen käydään vielä vartin verran ravilenkkiä, jonka vauhti hidastuu loppua kohden. Doboilu on kyllä tehokasta treeniä, jossa itsellekin tulee hiki. Dana oli innoissaan dobon alkeista ja loppupäivän uni maistui. Toivottavasti saamme jatkokurssinkin tänne, oli niin mainiota! Lisää dobo-liikkeistä löytyy sivulta http://www.dobo.fi/.

Unta ei tarvitse odotella dobon jälkeen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti