torstai 5. maaliskuuta 2015

Kamuja!

Halti on saanut viime päivinä mukavasti uusia tuttavuuksia. Haltin bestis Lumo on saanut uuden pikkusiskon, Taikan, jota käytiin viikonloppuna moikkaamassa parikin kertaa. Ensikohtaaminen meni hyvin ja Halti oli aluksi selvästi ihmeissään tästä pikkuisesta, mutta pian ne jo leikkivät keskenään ja niiden leikkejä oli hauska seurata. Tässä Elinan ottamia kuvia:

 Taika ja Halti

 Taika, Lumo ja Halti


Lappari-trio

Halti tapasi tänään myös uuden kaverin Kaapon, jonka kanssa synkkasi myös välittömästi kun pääsivät autoista ulos. Yhteinen sävel löytyi heti ja parivaljakko lähti juoksemaan yhdessä ja hyvät painit myös saivat aikaiseksi lenkkeilyn lomassa. Siellä metsässä ei olekaan aiemmin tullut ketään vastaan vaan nyt tuli poikkeuksellisesti koira vastaan. Halti ja Kaapo huomasivat vastaantulijat ennen meitä, koska olivat meidän edellä, mutta onneksi tottelivat kutsuamme ja tulivat luo, että saatiin ne kiinni. Sitten olikin vuorossa ohitus ja vieläpä läheltä, koska tie oli kapea, mutta se meni hienosti, Halti keskittyi minuun ja nameihin. Poikkesimme myöhemmin eri tielle, jotta sama koirakko ei tulisi enää vastaan. 
Olimme kulkeneet tietä jo tovin, Kaapo ja Halti menivät jälleen edellämme ja sitten yhtäkkiä jähmettyivät. Tiesin, että joku siellä on ja kutsuimme ne luokse, vaikka olivat todella lähellä vastaantulijoita. Sieltä tuli se sama koirakko vastaan ja päätimme vaihtaa kokonaan suuntaa. Vaan ihmeen hyvin meni kyllä nuo tilanteet, ei voi kun ihmetellä ja olla tietysti tyytyväinen. Tässä kuvia kaveruksista:

Silmät niin samanlaiset!




Välillä pitää taputtaa kaveria olkapäähän ;)

Olin alunperin menossa Danan kanssa jäljestyskurssille, joka alkaa huhtikuussa, mutta nyt Oulun noutajakoirayhdistys järjestääkin mejä-koulutuksen noutajille toukokuussa niin ilmoitinkin Danan sinne ja menemme Haltin kanssa sitten sinne jäljestyskurssille. Just mukava näin niin pääsee molempien kanssa treenaamaan!

Olin katsonut väärin rally-toko kokeiden ajankohdan ja huhtikuussa ei olekaan RT-koetta Oulussa, eli emme olekaan nyt menossa sinne. On niitä kuitenkin tulossa pohjoiseen niin katsomme sitten sitä osallistumista myöhemmin. Nyt tiistaisin olemme käyneet Danan kanssa RT-ratatreeneissä ja Haltin kanssa myös olemme käyneet rally-tokoilemassa edelleen.

Dana kävi viikko sitten rokotuksissa ja sai eläinlääkäriltä kehuja painosta ja kiiltävästä turkista. 
Dana sai myös ensimmäistä kertaa hierontaa nyt maanantaina. Kirsi opiskelee eläintenhoitajaksi ja tarvitsi harjoituskoiria niin Dana sai olla hierottavana. Danaa piti vähän suostutella siihen hieronta-asentoon, mutta kun se siihen asentoon saatiin niin se oli aivan rentona siinä, taisi käydä unessakin kun välillä tuhisi. Selvästi se nautti siitä ja halusi hierontaa. Kirsi sanoi, että lihakset on hyvässä kunnossa ja jumeja ei pahemmin ollut paitsi ehkä aavistuksen verran toisen lavan takana.

Sunnuntaina mennään sitten pentumätsäriin Haltin kanssa, joten ens kerralla päivitystä sitten siitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti