Addisonin tauti - Ritan tarina

, , 3 comments
 
Tämä kertomus on odottanut kertomistaan jo pitkään. Nyt vihdoin sain sen aikaiseksi.  Kerron tässä nyt kaiken Ritan sairastamiskaudesta ja viimeisestä ajasta. Muistan kuinka vaikeaa oli löytää tietoa Addisonin taudista silloin kun sitä tietoa ja kokemuksia olisi kovasti kaivannut. Muutaman sairaskertomuksen kuitenkin löysimme ja ne olivat todella tärkeitä, ja siksi ajattelin, että tästä voisi olla hyötyä jollekin. Addisonin taudista faktatietoa löydät blogistani tunnisteilla "Addisonin tauti" tai "Rita".
Ensimmäinen koiramme, labradorinnoutaja Rita (rek. Unelma), sairastui lisämunuaiskuoren vajaatoimintaan eli Addisonin tautiin 8-vuotiaana, syksyllä 2009.

 
Rita oli aina ollut elämänsä aikana pääosin terve. Jokunen korvatulehdus ja hot spot hoidettiin, mutta muuten ei ollut mitään suurempia. Rita sterilisoitiin vuonna 2008, koska nartun vanhetessa märkäkohdun riski kasvaa ja riskejä emme halunneet ottaa. Ritan lääkärissä käynnit olivat lähinnä rokotuksia.
   Tilanne muuttui radikaalisti syksyllä 2009 muuttaessamme avomieheni kanssa kaupunkiin ja perheeni koirat Rita ja Minka lähtivät mukaamme. Muutimme elokuussa, ja syyskuussa huomasin, että Ritalla taitaa olla korvatulehdus, jonka vuoksi käytin sen klinikalla. Samaan aikaan Ritalla vaihdettiin ruokaa, joten se jäänee mysteeriksi oliko sillä mitään osuutta korvatulehdukseen. Korvatippakuuri laitettiin kolmeksi viikoksi eteenpäin.




Kolme viikkoa meni ja tulehdus näytti paranevan. 15.10 Ritalla alkoi maha oireilla ripulilla ja oksentamisella. Soitin klinikalle torstaina ja sain samalle päivälle ajan. Kun tulin koulusta kotiin, ainoastaan Minka tuli minua ovelle vastaan. Säikähdin kovasti ja lähdin etsimään Ritaa. Rita makoili vaan vaisuna makuuhuoneessa. Lähdin sen kanssa klinikalle. Siihen aikaan meillä ei ollut vielä omaa autoa, joten jouduimme menemään bussilla. Kävellessämme bussipysäkille Rita teki kamalat veriripulit metsään ja kun saavuimme bussipysäkille, se pisti vaan makaamaan maahan mikä ei ollut yhtään sen tyylistä. Ritahan oli aina ollut energinen ja toimelias tyttö, joka vaan aina halusi tehdä ja mennä, mutta silloin ei olisi voinut uskoa samaksi koiraksi. Kävellessämme bussilta klinikalle Rita käveli ihmeen hitaasti ja perässä laahustaen. Pääsimme klinikalle ja se ei ollut siellä innoissaan tutkimassa ja haistelemassa vaan pisti heti maahan makaamaan. Rita ei ollut enää yhtään oma itsensä, näki että sillä oli paha olo.


Eläinlääkäri sanoi, että koira vaikuttaa vaisulta ja kysyi olenko huomannut saman. Ritalta otettiin täydellinen verenkuva, jossa selvisi, että valkosolujen määrä (WBC) oli epätavallisen matala; normaalisti 6.0-12.0, Ritalla 3.8. Liian suuri tai liian pieni valkosolujen määrä on merkki eri sairauksista tai infektioista. Lisäksi punasolujen kokojakauma (RDW) oli myös alhainen; Normaalisti 14.0-17.0, Ritalla 13.2.
   Eläinlääkäri laittoi Ritalle insuliinia injektiona ja määräsi jatkohoidoksi suonensisäisen nesteytyksen 1 tippa/ sekunti jatkuvana tippana kunnes kaikki 3 pussia annettu. Jos yleiskunto ei olisi illalla kuuden tunnin päästä parempi, tulisi ottaa yhteys päivystäjään. Eläinlääkärin diagnoosi oli akuutti munuaisen vajaatoiminta. Kontrolliverinäyte oli tarkoitus ottaa seuraavana päivänä perjantaina.
   Äitini tuli hakemaan meitä klinikalta ja lähdimme sekavin tuntein takaisin kotiin. Olin Ritan kanssa takapenkillä ja tarkkailin tippapussia. Se ei saisi mennä tukkoon. Rita vaan makoili voimattomana vieressäni. Mietimme, että miten tämän järjestämme, kun emme ole mitään sairaanhoitajia emmekä osaa vaihtaa tippaa. Koitimme miettiä läpi kaikki tutut sairaanhoitajat, jos joku voisi auttaa. Ehdimme kotipihalle niin tippa meni tukkoon ja veri alkoi nousta letkua pitkin ylös. Paniikki iski.. Klinikka oli mennyt siinä vaiheessa kiinni, joten täytyi soittaa päivystykseen ja lähteä sinne saman tien.


Päivystävä eläinlääkäri oli eri kuin se, jonka luona kävimme. Tämä päivystävä eläinlääkäri on nykyään meidän luottolääkärimme.
   Eläinlääkäri totesi, että tippa on ihan turha, sen antamista ei tule enää jatkaa. Hän tarkisti tiedot Ritan aiemmasta käynnistä ja oireista ja epäili, että Rita sairastaa Addisonin tautia. Eläinlääkäri oli kiireinen, koska samaan aikaan toisessa huoneessa odotti keisarinleikkaukseen tullut koiraemo. Jouduimme hetken odottamaan huoneessa Ritan kanssa. Silittelin Ritaa ja juttelin sille. Kohta toisesta huoneesta alkoi kuulua pienten pentujen kiljuntaa. Sanoin sille, että ajatella, sinä taistelet elämästäsi ja toisessa huoneessa syntyy uusia pieniä elämiä..
   Eläinlääkäri tuli sitten käymään juttelemassa ja katsomassa Ritan vointia ja antoi meille mukaan lisätietoa Addisonin taudista ja oli puhe tulla huomenna verinäytteeseen.


Nukuin yön Ritan kanssa lattialla ja Rita oli todella levoton koko yön. Perjantai-aamuna huomasimme siskoni kanssa, että Ritan käytös oli omituista. Se tärisi ja heilahteli voimakkaiden rytmihäiriöiden vuoksi.
   Soitimme klinikalle ja lähdimme heti viemään Ritaa sinne. Istuin takatilan lattialla matkan ja Rita makasi penkillä siskoni vieressä. Sen katse oli omituinen, jokin oli tosi pahasti vialla. Hieroin koko matkan sen rintakehää ja näytti että se olisi helpottanut sitä vähän.
Kun saavuimme klinikalle ja luottoeläinlääkärimme vastaanotolle, ei mennyt kauaakaan kun Rita sai kohtauksen maatessaan pöydällä. Se alkoi huutaa, suu oli auki ja sen suusta valui vaahtoa, koko sen keho jäykistyi kauttaaltaan raajoja myöten. Sen katse oli poissaoleva, ei enää tässä maailmassa. Paniikki valtasi meidät, se oli hirveä hetki. Pelkäsimme, että Rita kuolee siihen.
   Eläinlääkärillä näytti olevan homma hanskassa ja otti kaapeista tarvittavat aineet ja laittoi Ritalle suoraan suoneen lääkkeet. Rita hiljeni ja raajat rentoutuivat. Itkimme vieressä peloissamme, että mitä tapahtuu ja silittelimme Ritaa. Eläinlääkäri sanoi, että Rita kävi hämärän rajamailla ja että onneksi ehdimme klinikalle, koska muuten se ei enää olisi tässä.
   Eläinlääkäri sanoi, että tuo kohtaus johtui siitä eilisestä insuliinipiikistä. Ritan verensokeri oli mennyt hyvin matalaksi, josta oireilut johtuivat. Olimme koko päivän vastaanotolla Ritan verensokerin stabilisoinnissa ja ja nestetipassa. Hoitajat olivat tosi mukavia, he kävivät säännöllisesti katsomassa Ritaa, kysyivät kuulumisia ja toivat meille juotavaa. Oli ihana nähdä kun Ritan vointi alkoi kohentua ja tuntui, että saa oman tytön takaisin.


Eläinlääkäri totesi, että Rita sairastaa oletettavasti Addisonin tautia ja ACTH-stimulaatio testi tehdään myöhemmin, jolla voidaan varmistaa diagnoosi. Lääkitys tautiin aloitettiin Prednisolonilla (kortisoni) ja Florinefilla (mineralokortikoidi). Saimme ohjeistukseksi antaa Ritalle ruoan kahdesti päivässä ja aluksi muutama välipala lisäksi. Ruokaan tuli lisätä kevyesti suolaa. Eläinlääkärimme sanoi, että meidän tulisi soittaa sille maanantaina aamulla kuulumisista ja jos viikonloppuna ongelmia ilmenee, voimme olla yhteydessä häneen (ihan mahtava lääkäri!).


1,5 vkoa eteenpäin menimme käymään Ritan kanssa klinikalla, jossa oli tarkoitus suorittaa ACTH-simulaatiokoe. Kokeella tutkitaan elimistön kortisoli synteesikyvyn reaktiivisuutta. Testiä varten tuli olla 12 tuntia syömättä, nestettä sai olla tarjolla. Kortisoni annettiin vielä vuorokausi ennen sitä, sitten tauko testiin asti. Florinefia annettiin normaalisti.
   Eläinlääkärimme lupasi soitella tuloksista. Ritan munuais- ja elektrolyyttiarvot olivat normalisoituneet. Hoitoa jatkettiin Florinefilla edelleen, tarvittaessa stressitilanteissa hetkellisesti Prednisolonin lisäys rinnalle.


Eläinlääkäri soitti ja kokeessa oli selvinnyt, että Ritalla on Addisonin tauti. Alettiin kokeilla, mikä on paras ylläpito annostus. Perus annostus oli Prednisolon 40mg 1/4 tabl. 2xpvä ja Florinef 0,1mg 2 tabl. 2xpvässä.

Ritan lääkityksen kanssa oli usein melkoista kiikuttelua, että milloin annostelu on sopiva. Usein siitä alkoi näkyä, milloin lääkitystä tuli nostaa. Stressi oli pahasta. Rita oli metsästyskoira ja mikä oli yllättävää, niin Rita alkoi pelätä jo ennen sairastumistaan ukkosta, raketteja.. Kun ukkonen tuli, yritimme kaikin keinoin "peitellä" sitä, eli laitoimme musiikkia, suljimme verhot, yritimme olla mahdollisimman normaalisti ja rennosti, mutta kaikesta huolimatta Rita pelkäsi. Se tärisi hirveästi, maiskutteli, meni sängyn alle, läähätti, ulisi.. Usein silloin meni myös maha pahasti sekaisin. Minka oli vieressä eikä välittänyt ukkosesta mitään..




2010 Elokuussa oli paha ukkosmyrsky ja Ritan vointi meni siitä niin huonoksi, että se täytyi viedä klinikalle. Ritalla todettiin suolistokanavan ärtyminen ja yleinen heikkous ukkosmyrskyn pelosta aiheutuneesta stressistä johtuen. Hoitona Rita sai suonensisäistä nesteytystä, kortisonia ja suolistoantibiootin. Verinäytetulokset olivat normaalit ja peruslääkitystä ei vaihdettu. Eläinlääkärimme antoi ohjeistuksen syöttää stressitilanteissa Prednisolonia hieman enemmän: eli esim. 1/2 x 2 pvässä ja tiputtaa hiljalleen ylläpito annokselle (esim. 1/2 x 2 pvässä 2 pvän ajan, sitten 1/2 x  kerran pvässä neljän päivän ajan ja sitten normaalisti). Jatkohoitona eläinlääkäri määräsi Dihydrostreptomycin tabletit (suolistoantibiootti) ja Zitacin (happosalpaaja). Lisäksi kevennetty ruokavalio, normaaliin ruokaan palaaminen hitaasti. Ohella annettiin myös Aptus tehobakt maitohappobakteeria ja promax-pastaa. Ritalla huomattiin myös korvatulehdus, joten sai siihen vielä Canofite-tipat lisäksi.
   Suolistoantibiootti-tabletit piti liottaa pieneen määrään vettä ja laittaa ruiskulla suoraan suuhun. Se oli ihan hirmu vaikeaa, Rita pisti tosi kovasti hanttiin ja sen laittaminen ei onnistunut millään yksin. Mieheni piteli Ritaa, jotta sain laitettua lääkkeen sille, mutta se oli siitä huolimatta tosi hankalaa. Onneksi kaikki lääkkeet saatiin annettua ja vointi alkoi pikku hiljaa kohentua.


Syyskuussa käytin Ritan rokotuksilla ja olimme huomanneet, että Ritalla on rinnassa pieni patti, joka tutkittiin. Siitä otettiin ohutneulanäyte, josta selvisi, ettei kyseessä ollut kuin rasvapatti.

Kortisonin jatkuva käyttö muutti Ritan ulkoista olemusta. Aina niin simpsakka tyttö alkoi muuttua hieman turvonneeksi ja lihakset alkoivat surkastua, vaikka liikunta oli yhtä säännöllistä kuin ennenkin. Näytti vähän kuin sen iho olisi jotenkin löystynyt..
   Kortisoni myös vaikutti Ritaan usein niin, että Rita joi tosi, tosi paljon.. Tästä johtuen Ritan piti päästä tiheästi ulos. Jopa yölläkin. Joka yö täytyi käydä ainakin kahdesti ulkona, loppua kohden kolmestikin. Ritalla saattoi tulla tiheästä ulkonakäymisestä huolimatta vahinkopissoja sisälle, joita se ei itse edes hoksannut ja tiedostanut. Ne pissat olivat usein erilaisia kuin tavallisesti, eivät oikein haisseet millekään ja väri oli hyvin haalean keltainen. Rita ja Minka saivat vielä tuolloin tulla sängyllemme ja monesti kävi niin, että kun Rita oli makoillut sängyllä ja hyppäsi sieltä pois, siinä kohdalla oli iso märkä läntti. Ja sitten alkoi meillä sängyn pesut.. Rita oli aina ollut niin nöyrä koko elämänsä, että sillä oli tapana olla häpeissään jos huomasi tehneensä jotain väärin. Teimme sellaisen huomion, ettei Rita hävennyt tehdessään pissoja sisälle, ei sillä että olisimme sitä häpeämistä odottaneetkaan, mutta oikeastaan siitä häpeämättömyydestä mekin ymmärsimme, että se ei tainnut itse tiedostaakaan.. Ja me tietysti ymmärsimme ja siivosimme jäljet kaikessa hiljaisuudessa, olihan rakkaamme kipeä..


Kolme kuukautta meni.. Marraskuussa 2010 jouduin viemään Ritan klinikalle, koska Ritan hengitys oli rohissut jo jonkin aikaa erikoisesti. Ritalta otettiin koko hengitysteistä röntgenkuvat syyn selvittämiseksi. Röntgenkuvissa todettiin sydämen sijainnissa poikkeuksellista siirtymää oikealle. Pysty- ja sivukuvassa havaittiin paikoitellen epäilyttäviä pesäkkeitä. Kuvat toimitettiin radiologin tarkasteltaviksi. Lääkityksiin ei tehty muutoksia.
   Radiologi epäili, että kasvaimet ovat pahanlaatuisia, mutta siitä ei ollut varmuutta, koska kasvainten hankalan sijainnin vuoksi koepaloja ei voitu ottaa. Leikkaus olisi mahdollista vain yliopistollisessa sairaalassa Helsingissä. Kasvainten kasvusta ja etenemisestä ei ollut tietoa eikä ennusteita antaa. Meidän täytyi vain seurailla. Koimme, ettei kannata lähteä niin pitkän matkan päähän leikkaukseen kun Rita on jo vanha ja sairastaa Addisonia.


Tästä käynnistä kului reilu viikko kun jouduimme lähtemään taas klinikalle Ritan vatsaoireiden vuoksi. Ritalla tuli veriripulia ja se oksenteli. Rita myös söi hirveän huonosti ja lakkasi juomasta. Yritin juottaa sille hedelmämehua ja sitä se suostui juomaan jonkin verran. Olo ei kohentunut, joten klinikalle kävi taas tiemme. Rita sai siellä relaksoivaa midatsolaamia ja voimakasta kipulääkettä (Vetergesic).
   Yöllä täytyi antaa ensin tramalia ja sitten tarvittaessa diapamia tunnin kuluttua jos ei vastetta ainoastaan tramalilla. Molempien annos oli 1 kapseli kerta-annoksena.


Elämä Addisonin taudin kanssa oli yhtä vuoristorataa, välillä meni paremmin ja välillä huonommin.
Olin oppinut tarkkailemaan Ritan pulssia sairauden myötä ja mittasin sitä usein, varsinkin jos Ritan yleiskunto oli huolestuttava. Seuraavana päivänä  jouduimme lähtemään taas klinikalle, koska Rita oli levoton ja kivut vain jatkuivat. Lisäksi Ritalla oli rytmihäiriöitä.
   Eläinlääkäri otti verinäytteen, jossa havaittiin Addisonin kriisiin viittaavat muutokset, elektrolyytit veressä eivät olleet tasapainossa ja munuaisarvot olivat hieman koholla. Kalium oli myös koholla.
Rita laitettiin suonensisäiseen nesteytykseen pariksi tunniksi ja se sai pistoksena kortisonia.
Parin päivän ajan Florinefin annostus nostettiin 3 tablettiin / kerta. Kun olo alkoi kohentua, siirryttiin normaaliin annosteluun. Lisäksi kortisonia annettiin viikon ajan 1/2 tablettia kerran päivässä, jonka jälkeen annostuksen sai vähitellen laskea entiseen.


Jouluksi menimme maalle kotiini ja joulu oli ihana ja haikeakin. Tiesimme, ettei aikaa ole enää paljon jäljellä. Loma teki hyvää myös minulle, koska sain nukkua öitä ilman heräämisiä, oli kertynyt tosi iso univaje. Äitini käytti Ritaa öisin ulkona ja oli huomannut, kuinka rankkaa se on, sekä koiralle, että omistajalle.
Rita jakoi jouluna lahjat meille (sen mielipuuhaa) ja saivat Minkan kanssa itsekin paketit, joista olivat innoissaan.





Uudenvuoden aaton lähestyessä juttelin eläinlääkärimme kanssa Ritan rakettipelosta ja Rita sai lääkemääräyksenä rauhoittavia lääkkeitä, jotta uudesta vuodesta selvitään. Lääkkeet auttoivat Ritaa selviämään ja rentoutumaan. Joskus jos jossain lähellä paukahti isosti niin se saattoi silloin säpsähtää ääntä, mutta muuten se pystyi olemaan rauhallisemmin kuin olisi ilman lääkkeitä siinä tilanteessa ollut.


1.1.2011 Uudenvuoden päivänä lähdimme maalta takaisin kaupunkiin kotiimme. Silloin oli pakkasta ja avomieheni pysähtyi käymään pikaisesti kotiväkensä luona matkan varrella. Minulla oli sellainen tunne, etten voi jättää Ritaa autoon hetkeksikään yksin, jostain syystä.. Jäimme Ritan ja Minkan kanssa siis autoon odottamaan ja yritin lämmittää Ritaa peitolla.
   Illalla kotona veimme Ritan kanssa vielä yhdessä roskat kuten aina meillä oli tapana. Minä kannoin roskapussin ja Rita pahvijätteet, monesti Ritakin kantoi roskapussin. Siitä oli hirmu mukavaa kun otin sitä arkiaskareisiin mukaan ja noutajahan rakastaa kantaa tavaroita.. Häntä heilui ja silmät loisti.
Illalla mietin, kuinka se pärjää pitkiä päiviä taas kun mieheni aloittaa koulun ja minä työharjoittelun. Seuraavana päivänä se olisi ollut edessä, että yksin olisi pitänyt pärjätä. Yritin epätoivoisesti opettaa sille, että se voi käydä lattiakaivolle pissalla jos hätä yllättää. Sen ilme kun se katsoi minua; miten sinä voit edes kuvitella, että käyn lattiakaivolla pissalla, pisuthan kuuluu tehdä ulos..



2.1.2011 Heräsin aamuyöstä siihen, että Rita hengitti omituisesti. Kuuntelin sitä hetken unisena ja välillä kuulosti, että hengitys oli taas normaalia niin nukahdin uudestaan. Heräsin taas parin tunnin päästä siitä ja totesin, että se oikeasti hengittää erikoisesti. Se nukkui jalkopäässämme ja hengitti tiheästi ja puuskuttamalla niin että posketkin liikkuivat. Mittasin taas pulssin ja sehän oli mitä sattuu. Soitin sitten päivystävälle eläinlääkärille, koska oli sunnuntai. Soitin myös perheelleni. Äitini sanoi, että "tiedäthän sinä mikä on nyt edessä". Sanoin, että tiedän..
Otin peittoja ja nenäliinoja mukaan, sanoin Minkalle, että sano Ritalle hei hei. Rita oli poissaolevan näköinen, Minka antoi vielä viimeisen pusun sen naamalle ja jäi ihmeissään kotiin.
   Matka eläinlääkäriin oli epätodellinen.. Ritan silmistä näki, että se oli väsynyt taistelemaan. Klinikalle tulivat myös äitini ja siskoni. Ritalta otettiin verinäyte. Tuloksia odotellessamme olimme käytävällä Ritan kanssa. Rita kävi kaikkien muiden luona paitsi minun. Se vaan katsoi minua merkitsevästi, ikään kuin ottaakseen etäisyyttä ja näyttääkseen, että nyt täytyy päästää irti. Se oli omituinen hetki, mutta tiesin mitä se yritti minulle kertoa. Niin monet kerrat olimme ravanneet klinikalla ja viettäneet hetkiä niissä tiloissa, väsyneinä, uupuneina..
   Verinäytteissä todettiin anemia-arvojen olevan koholla. Anemia ei liittynyt addisonin tautiin vaan eläinlääkäri epäili sen johtuvan kasvaimesta. Eläinlääkäri sanoi meille vaihtoehdot, joita ei juuri ollut. Yksi vaihtoehto oli, että aloitamme siihen lääkityksen, mutta todennäköisesti se saa sillä elinaikaa lisää viikosta kahteen, maksimissaan kuukauden. Toinen vaihtoehto oli päästää rakas tuskista ja säästää se enemmiltä tuskilta. Valitsimme sen toisen vaihtoehdon, kokonaiskuvan huomioon ottaen.
Hyvästit oli niin vaikea jättää, mutta silti se tuntui oikealta vaihtoehdolta. Tuntui, että tuo koko rankka syksy oli valmistellut meitä siihen. Ritan katseesta näki, kuinka väsynyt se oli ja päätös oli selvä. Rita oli lähelläni ja antoi vielä pusun minulle.
Eläinlääkäri totesi meille, että te teitte oikean ratkaisun. Lisäksi hän sanoi vielä, että näkee, että tämä koira on todella rakastettu.
Ritan nukutuspiikki laitettiin suoraan sydämeen, koska se oli varmempi ja nopeampi. Ajattelimme, että Minkan olisi ehkä hyvä nähdä Ritan ruumis, jotta se käsittää miksei Rita enää tule kotiin. Emme ole koskaan nähneet Minkaa sellaisena. Sen reaktiosta näki, että se oli järkyttynyt. Ritan ruumis päätettiin viedä tuhkattavaksi Tyrnävän Petcremoon.



Ritalla oli tapana aina tuoda posti meille. Kun tulimme kotiin klinikalta surun murtamina, huomasin, että minun puolella sänkyä oli lattialla Kaleva. Rita oli hakenut sen vielä viimeisenä yönä ja tuonut viereeni. Kuinka raastava se suru olikaan..
Mutta sellainen Rita oli, luonne täyttä kultaa <3


Vasta joku aika sitten törmäsin netissä sellaiseen tietoon, että syöpien, etenkin keuhko- ja rintasyövän, etäpesäkkeet voivat aiheuttaa Addisonin taudin puhkeamisen. Tällöin etäpesäkkeiden kasvu lisämunuaiskuoressa aiheuttaa sen toiminnan heikentymisen tuhoamalla lisämunuaiskudosta.
Tämä voi selittää sitä miksi Ritalle tuli Addisonin tauti, ehkä ne etäpesäkkeet keuhkoissa olivat Ritalla jo ennen taudin puhkeamista.

Ritan lääkkeet ja varusteet lahjoitettiin Ritan kuoleman jälkeen Viipurin kodittomille koirille, toivottavasti niistä oli apua vielä jollekin.

Rakkaamme
 Rita (Unelma) s. 24.5.2001

Lähti paremmille metsästysmaille 9v 8kk iässä 2.1.2011

3 kommenttia:

  1. Koskettava tarina <3 Selkeästi ja tarkasti kirjoitettu!

    VastaaPoista
  2. Koskettava tarina<3 meidän beaglellä epäillään myös addissonin tautia. Blogistasi on ollu paljon apua, että olen saanut lisää tietoa sairaudesta,kiitos paljon! Pystyikö Rita jatkamaan metsästystä diagnoosin jälkeen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla, että blogista on ollut apua. Ritan kanssa käytiin kerran metsällä sen diagnoosin jälkeen, mutta se oli sellainen pikavisiitti. Ritalla sairaus eteni niin äkkiä, että se olisi ollut todennäköisesti liian rankkaa sille. Toivon beaglellesi pitkää ikää <3

      Poista