maanantai 14. syyskuuta 2015

Tilannepäivitystä

Huhheijaa kun on äksöniä riittänyt! Monenlaista tapahtumaa tässä ollut, joista koitan laittaa päivityksiä ihan lähiaikoina. Vielä kuvia odottelen tapahtumista niin en ole siksi niistä postauksia vielä tehnyt. Mutta tulossa ovat! ;) Meillä on muutto tässä nyt edessä ja sen suhteenkin tekemistä riittää. Muutamme kaupungista maalle hyvien lenkkimaastojen ja Oulujoen äärelle, aivan ihanaa!


Danan kanssa olimme tosiaan mätsärissä taas pari viikkoa sitten ja siellä oli oikea tuomari Katja Korhonen tuomaroimassa. Katja sanoi Danasta, että Dana selvästi tykkää tästä touhusta ja antoi Danalle punaisen nauhan. Dana pääsi lopulta neljän parhaan joukkoon punaisissa ja tuomari sanoi, että nämä neljä ovat hyvin rodunomaisia koiria, joilla on kauniit liikkeet, rakenne ja ulkonäkö. Sitten hän alkoi sijoittamaan koiria ja Dana tuli lopulta punaisten kolmanneksi. Tuomari sanoi, että Dana todella kaunis labradori, jonka luonteesta ja esiintymisestä tykkäsi erityisesti. Saatiin iso kassillinen palkintoja, oli hyvät palkinnot. Jälleen kerran täytyi todeta itselleni, että näyttelyyn kai se tyttö pitäisi viedä pitkästä aikaa. Loppusyksystä niitä ei juuri täällä päin ole, mutta voisi heti alkuvuodesta käydä jossain.

Dana PUN3

  
Elinan ja tyttöjen kanssakin käytiin lenkkeilemässä reipas viikko sitten, oli lämmin ilma ja tytöt veti rallia mielissään! Elina otti tytöistä kuvia rungon päällä, sen verran asettuivat kuvattavaksi ;)

Lumo, Taika ja Dana

Dana ja Lumo

Halti, Taika ja Lumo

Lenkkiseuraa ollaan saatu mukavasti, ei ole tarvinnut kyllä yksin lenkkeillä. Tässä viime viikolta Outin kuvaamia otoksia lenkiltämme, aivan huippuja!

Koko konkkaronkka

 Nuoripari kirmaa






 Ensin uinti..

 Sitten piehtarointi, ahh..

Ja vielä..


Pudistelua :D



Danonino



Haltiatar






Kaapon ja Haltin riemujuoksut

"Lähtisitkö silloin kanssani järvelle?"




<3



Dana kävi metillä nyt viikonloppuna, saalista ei tullut, mutta olihan se tyttö jälleen mielissään isäntänsä kanssa siellä. Muutamia hirvikärpäsiä siitä on saanut kammata irti sen reissun jälkeen, on ne ällöttäviä pikku pirulaisia..

 Tyttö vartioi


Ja Halti pääsi leikkimään suomenpystykorvakaverinsa Tarun kanssa. Niiden leikkejä on ihan käsittämättömän hauska katsoa, niillä on niin ihme liikkeitä, että kaippa nuo suomalaiset rotukamut ovat jotenkin samalla aaltopituudella :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti