maanantai 2. toukokuuta 2016

Tanssia molempien kanssa

Tanssipareina minulla on ollut molemmat tytöt treeneissä. Danan kanssa ollaan treenattu HTM:ää ja Haltin kanssa freestyleä. Danan kanssa ollaan otettu freestyleen liittyen vain lämmittelyä ja takapäänkäyttö treeniä. Olen koittanut suunnitella koreografiaa Haltille, ja hieman olen kaavaillut että menisin sen kanssa koiratanssin epävirallisiin kisoihin toukokuussa. Syksyllä sitten kisaamaan ja kesän todennäköisesti tanssin enemmän sen kuin Danan kanssa.


Hauska kun on kaksi niin erilaista tanssijaa; Dana on hitaampi, mutta ei niin vilkas ja ketterä kun taas Halti on nopea, ketterä ja vilkas. Vilkkaudessa on ne omat haasteet, joihin koitan nyt kesällä sitten paneutua enemmän. Danan kanssa tanssiessa ei tarvi niin miettiä mitä ympärillä tapahtuu kun ei se niin välitä, toisin kuin Halti. Se bongaa kyllä ympäristössä tapahtuvat asiat, mikä on haaste kisatilanteessa. Haltille onkin tärkeää saada se vahvaksi, että se jaksaa sen pari minuuttia tehdä kaikki ilman palkkaa ja lopussa se palkka on sitten huikea ja odottamisen arvoinen.


Olen usein jättänyt Haltin ottamatta koiratanssiin, ettei sille tulisi liikaa juttuja yhdelle päivälle. Agility ja koiratanssi ovat nimittäin samana päivänä, eri aikoihin onneksi. Agin jälkeen käymme usein vielä palauttavan lenkinkin. Jännä vain huomata, että aina kun olen kuitenkin ottanut sen koiratanssiin, niin ei typyssä väsymyksen merkkejä ole näkynyt, päinvastoin. Se on ihan mielissään ja innoissaan tekemässä. Onhan ne toki ihan erilaisia lajeja. Mutta on tytössä sananmukaisesti poweria!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti