perjantai 30. joulukuuta 2016

Jouluviikon epikset

Osallistuimme Haltin kanssa viime viikolla Oulujokilaakson kennelkerhon järjestämään agilityn epävirallisiin kisoihin. Saimme ilmaisen osallistumisvuoron sekä mölleihin että kisaaviin, koska kuulumme ojlkk:n agilityryhmään. Käytin Haltin heti lenkillä kun pääsin töistä, jotta sain duracellilta enimpiä virtoja pois.



Yritin keskittyä kovasti radan läpikäynti-vaiheessa siihen miten ohjaisin, minne Halti saattaa ehtiä tietyissä kohdissa ja miten minun täytyy silloin ohjata. Ensimmäisellä möllirata-kerralla Halti ei olisi millään malttanut istua, ja sitten kun istui niin nousi pian seisomaan. Minä käskin sen jälleen istumaan niin tuomarin sihteeri suositteli, että kannattaa lähteä vaan siitä suoraan. Lähdettiin sitten liikkeelle. Rata meni muuten hyvin, mutta alussa tuli pientä sähläystä varmaankin johtuen tuosta lähdöstä. Halti kiersi yhden esteen, mutta muuten kaikki meni sitten kivasti. Ainoastaan putken meni väärästä päästä radan lopussa ja siinä vaiheessa alkoi haukkua minulle. Muuten meni kyllä hyvin ja minä en sekoillut ohjaamisessani niin kuten joskus olen sekoillut.



Otettiin sitten kuitenkin vielä uusinta radalta, koska ajattelin, että se alun sähellys johtui minusta. Sehän meni sitten paljon paremmin, kannatti tehdä uusiksi. Ainoastaan tuli sama juttu lopussa kuin viimeksikin, eli Halti meni putken väärästä päästä. Se oli hankalampi puoli lähettää Haltia putkelle ja se haukkui minulle epävarmuuttaan, koska ei ole niin paljon sitä vielä harjoitellut. Jos olisin hoksannut sen heti ekan kerran jälkeen, että minun täytyy muuttaa omaa ohjaamispuoltani tuossa, niin olisi tullut puhdas rata. Mutta olen kyllä tuohon ihan hirmu tyytyväinen, meillä meni niin hyvin! Halti tuli möllimakseissa kolmanneksi ajalla 27,03 sek ja 10  vp, palkinnoksi Halti sai possunnahkaluun.

Uusinta mölliradalta videoituna:

Sitten meitä houkuteltiin kisaavien radalle. Ajattelin vaan, että ei me kyllä sitä tasoa olla vielä. Saivat ylipuhuttua kuitenkin, vaikka pari ongelmakohtaa näin jo silmissäni kun lähdettiin radalle. Ne epävarmat kohdat olisi maksi-rengas ja kepit koko pituudella ilman ohjureita. Rimat oli nostettu kisaavien korkeuteen. Tällä kertaa Halti malttoi jopa istua aloituksessa. Sitten lähdimme liikkeelle ja heti yllätyksekseni Halti hyppäsikin renkaan. Sitten tuli hieman sähellystä johtuen minun ohjaamisesta, mutta keskipätkä meni hyvin.




Yritin rauhoittaa sen ennen keppejä, että se keskittyisi niihin. Kepit menikin ihan loistavasti! Oltiin aivan äimänä! Siis sehän on tähän asti mennyt niitä ohjureiden kanssa niin, että niitä ohjureita on vähän alettu vähentää keppien keskeltä, mutta nyt tyttö meni ne kokonaan ilman ohjureita! Se oli kyllä ihan mahtava nähdä ja jo sen takia meidän kannatti osallistua kilparadalle, että pääsin näkemään tuon. Nyt voidaan kyllä alkaa vähentämään ohjureita jo reippaasti. Loppu meni ihan hyvin, mutta tällä kertaa ei mennyt rengasta vaan teki sen mitä yleensä ja liiti sen alta. Halti tuli kilpamakseissa neljänneksi ja hyl ajalla 1.13.52 kun jankattiin lopussa rengasta. Halti sai palkinnoksi jälleen luun, jonka pääsi syömään heti kotia päästyämme. Oli tosi hyvää kokemusta ja Haltia kehuttiin taitavaksi ja sanoivat, että Haltissa on tapahtunut kehitystä.


Minun pitäisi muistaa olla ennakkoluulottomampi radalla ja pyrkiä ajattelemaan niissä epävarmoissa kohdissa niin, että Halti voi mennä ne myös ihan oikein. Halti nimittäin joskus menee ihan oikein niissä kohdissa ja sitten minä menen ihan sekaisin ohjaamisessa kun olen kuvitellut, että niissä kohdissa voi olla hankaluuksia ja yhtäkkiä se meneekin ne kohdat ilman mitään ongelmaa. Sitten ne virheet mitä tulee, johtuu minun sähellyksestäni. Eli tässä minulle miettimistä. Tosi hyvää kokemusta oli jälleen meille!


Ja lopuksi vielä videonpätkää Haltista kepeillä:

2 kommenttia:

  1. Hauska lukea näitä koiraharrastusjuttuja, kun en pysy kärryillä sanastosta ollenkaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se tahtoo olla kun joka harrastuksessa on ne omat termistöt. Hyvä jos itsekään aina pysyn kaikesta kärryillä :D

      Poista