torstai 1. joulukuuta 2016

Hammaslääkärissä

Varasin tuossa taannoin Haltille ajan hamppilääkäriin kun katsoin, että sille on taas kertynyt hammaskiveä kulmahampaisiin. Olen tavallisesti itse yrittänyt aina vähän poistaa sitä ostamallani hammasskraballa, mutta nyt näytti, että sitä olisi sen verran, että saisi käydä varmaan poistattamassa. Vuosi sitten Haltilta poistettiin viimeksi hammaskiveä virallisten röntgen-kuvien yhteydessä ja hammaskiven poisto luokiteltiin tuolloin helpoksi ja hammaskiven määrä vähäiseksi. Varatessani aikaa Haltille hammaskivenpoistoon minulle sanottiin, ettei Haltille saa antaa aamuruokaa nukutuksen vuoksi. Eilen jätin sitten aamuruoan antamatta ja suuntasimme eläinlääkärille iltapäivällä. Lääkäri katsoi Haltin suuhun ja sanoi, että sillä on kyllä melko vähän hammaskiveä ja hengitys on ihan normaalin hajuinen. Sanoin, etten oikein ole tiennyt mikä on paljon ja vähän kun Halti on koiristani ensimmäinen, jolle on tullut hammaskiveä. Lääkäri kyseli hymyillen, että mitä koiria minulla on ollut entuudestaan ja kerroin sille että labradoreja kolme kappaletta. Se sanoi, että hammaskiveä alkaa olla sitten paljon kun hengitys on pahanhajuinen, hampaan väri alkaa muuttua kiven johdosta kauttaaltaan keltaiseksi ja kiveä alkaa olla useissa hampaissa.

Lääkäri kuunteli Haltin sydämen ja sanoi, että ihan normaalit äänet on eikä Halti vaikuta olevan jännittynyt. Lääkäri sanoi, että hän voi rehellisesti kertoa, että tällä koiralla on vähiten hammaskiveä ikinä, joka on ollut tulossa hammaskiven poistoon :D Sanoi, että tämä poisto voidaan tehdä ihan hammasskraballa ja Halti voi olla hereillä. Totesi, että nukuttaminen olisi aika turhaa jos Halti antaa tehdä toimenpiteen hyvin ja kun hammaskiveä on kuitenkin sen verran vähän. Päädyimme sitten siihen ratkaisuun, eli minä pitelin Haltia pöydällä ja eläinlääkäri rapsutteli hammaskivet pois kulmureista. Olen kotona hammaskiveä poistaessani ottanut aina vähän kerrallaan kiveä pois ja palkannut tiheämmin. Nyt se väli oli pidempi kun eläinlääkäri poisti, mutta Halti kesti sen hyvin kun palkkasin aina välissä. Hyvin Halti kesti kiven rapsuttelun, vaikkei se varmasti mitään miellyttävää ollutkaan. Lopuksi eläinlääkäri antoi vielä Haltille namuja kun pyysin, jotta Haltilla jäisi parempi mieli siitä. Eläinlääkäri sanoi Haltille, että olitpas sinä reipas tyttö! Kokonaisuudessaan käyntimme kesti 20min, ja jos hammaskiveä alkaa poistamaan nukutuksessa ja operaatio on isompi niin siihen saa varata ainakin tunnin.

Harmi, etten hoksannut ottaa ennen-kuvaa, mutta lupaan laittaa tänne blogiin kuvan sitten kun Haltille alkaa taas tulla hammaskiveä kulmureihin. Tässä jälkeen kuvat:

Hammaskivi poistettu

Eläinlääkäri sanoi, että minun kannattaa jatkossa poistaa itse hammaskivi, koska sitä on niin vähän. Sitten kun sitä alkaa olla jo paljon ja useammassa hampaassa, niin kannattaa vasta tulla eläinlääkärille poistattamaan. Sanoin, että olen poistanut kiveä itsekin, mutta luin netistä, ettei sitä saisi sittenkään mennä itse poistamaan. Eläinlääkäri sanoi, että ei siitä kannata välittää, nimittäin aika kovakourainen pitäisi otteissaan olla, että siitä aiheutuisi jotain haittaa hampaille. Hän käytti itse juuri samaa instrumenttia kuin minäkin kotona. Mieluummin siis poistelee vähäiset määrät itse, kunhan muistaa aina vetää ienrajan alapuolelta alaspäin hammaskiveä hampaan pinnalta pois.

Nyt kun lumet on tulleet toivottavasti jäädäkseen, on taas Haltille kertynyt lunta tassukarvoihin. Leikkasin siltä pisimmät karvat tassunpohjista, jotta lumi ei kertyisi aina heti lenkeillä palloiksi tassuihin. Karvojen lyhentäminen tassuista on helpottanut menoa lenkeillä paljon ja edelleen karvaa on kuitenkin sen verran, että ne suojaavat tassuja. Lyhensin karvat Haltin tassuista viime talvenakin, ja yleensä riittää kun karvat leikkaa kerran tai kaksi talvella. Danalla ei lumi kerry tassukarvoihin, koska sen karvanlaatu on niin karkea.

Siistityt tassunpohjat

Ennen ja jälkeen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti