Kohtaamisia

, , No Comments
Dana on aivan innostunut koiratanssista, kuten jo viime postauksessa mainitsinkin. Pujottelua se varsinkin tarjoilee ihan itse. Yhtenä aamuna meinasi naurattaa kun heräsin ja aloin unenpöpperössä pukemaan vaatteita päälle niin samalla Dana pujotteli jalkojeni läpi, jopa silloin kun yritin pukea housuja jalkaan! Kyllä nauratti ja sillä vaan häntä heilui. Se katsoi, että otollinen tilaisuus kun jalat oli sopivassa asennossa pujottelua varten :D

Treenilokkimme Steven Seagull pääsi tänään ansaittuun lepoon, sen treenauskausi oli tullut tiensä päähän. Sen siivet jatkavat kuitenkin vielä maanpäällistä taivallusta, nimittäin ne otettiin talteen, kuivatetaan ja pyöräytetään dummyjen ympärille niin saadaan Danan kanssa vielä treenailla lokki-juttuja. Onneksi en itse joutunut noita siipiä irrottamaan!


Eilen käytiin Haltin kanssa lenkillä metsäisellä lenkkipolulla niin uskalsin pitkästä aikaa pitää Haltia irti kun siellä näytti sen verran hiljaiselta ja lunta oli niin paljon, että tuskin sinne kukaan kovin mielellään lähtisi jalkoja upottamaan. Oli ihmeen helppoa mennä sen kanssa siellä, se otti kontaktia ja katsoi aina missä menen ja tuli luokse. Myös aina kun kutsuin sitä niin se tuli. Se juoksi ja pomppi siellä lumessa aivan mielissään. Yhdessä vaiheessa vilkaisin sitten, että siellä meidän edessä on jotain maassa. Halti meni sitä tutkimaan ja näin hännän, josta päättelin että se on orava. Juoksin siihen kohdalle ja huomasin että se oli puolikas orava, siitä oli vain selästä alaspäin ruumis tallella, hyi! Otin äkkiä Haltin siitä ja lähdettiin jatkamaan matkaa, ei mikään mukava yllätys tuollainen! Keskellä lenkkipolkua..

No ei siinä vielä kaikki, käytin Danan kävelyllä vielä sen lenkin jälkeen niin mentiin tuohon meidän läheiselle kävelytielle kävelemään, joka kulkee metsän välistä. Yhtäkkiä Dana alkoi vetää tosi paljon kohti tien laitaa, minä toruin sitä ja mietin, että mikä ihme sillä on. Se tuli minun viereen, otti kontaktia ja jatkettiin sitten matkaa niin sama jatkui. Ajattelin sitten, että onkohan se saanut vainun jostain niin mentiin sitten sinne minne se halusi. Eipä mennyt aikaakaan niin se kaivoi lumesta linnun. Tosi omituinen paikka, ihan kävelytien laidalla, ja tarkistin vielä niin ei se enää elossa ollut. En tunnistanut lintua ja mietin, että mettälintu se ei ainakaan ole. Tänään sain sitten selvyyden siihen, että se on merilokki. Vaan sitä ihmettelen, että mitä ihmettä se täällä teki..
Lähikuvaa en taida tänne siitä laittaa, mutta hyvin paljon lokin näköinen, väritys vaan eri ja nokka ehkä hiukan lyhyempi.


Tytöllä on tarkka vainu!


0 kommenttia:

Lähetä kommentti