tiistai 1. joulukuuta 2015

Juha Kareksen opissa

Olimme sunnuntaina Juha Kareksen luennolla, jossa käsiteltiin miten huippukoiria kasvatetaan sekä mielekästä harrastamista ja harrastuksessa jaksamista. Juha Kares (kennel Chic Choix) on kasvattanut lukuisia rotuja jo 30 vuoden ajan ja hänet palkittiin vuoden kasvattajaksi tänä vuonna. Seuraan hänen blogiansa aktiivisesti.


Luento oli erityisen hyödyllinen sekä nykyisille että tuleville kasvattajille. Tulikin kirjoitettua 10 sivua muistiinpanoja itselle ja käsi kramppaa vieläkin, aivan kuin lukiossa olisi ollut taas, heh..
Kares puhui paljon ja asiaa. Hän pystyi jakamaan tärkeitä vinkkejä omien kasvatuskokemustensa perusteella. Hän luennoi hyvistä yhdistelmistä, rotumääritelmistä, keskeisistä asioista, harrastamisesta, miten kasvatetaan hyviä koiria yms..


Kares luennoi harrastamisen ja kasvatuksen lisäksi nartun kantoajasta, jossa etenkin paneuduttiin oksitosiinin tärkeyteen. Oli hyvin mielenkiintoista asiaa ja sain kyllä erittäin arvokasta tietoa itselle jatkoa ajatellen.


Lisäksi samalla oli mahdollisuus liittyä Suomen koirankasvattajat ry:n etujärjestöön (SuKoKa ry). Etujärjestön tehtävä on edistää puhdasrotuisten koirien vastuuntuntoista kasvatustyötä ja toimia tunnollisten koirankasvattajien yhdyssiteenä ja edunvalvojana ja vaikuttaa terveen koirankasvatustyön ja jalostuksen edistämiseksi. Päätin liittyä siihen, sillä Sukokan jäsenille on kivoja etuja ja etujärjestön avulla pysyy tulevana kasvattajana perillä ajankohtaisista asioista. Siihen liittyäkseen täytyy olla kahden Sukokan jäsenen suositus. Kares toimi suosittelijanani ja aikoi kysyä toisen jäsenen suosituksen. Kiva kun Kares pääsi tänne päin luennoimaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti