Epäsäännöllisestä juoksurytmistä säännölliseksi

, , No Comments
Minulta on kyselty Haltin juoksurytmin säännöllistymisestä, joten päätin tehdä siitä oman postauksen. Haltillahan oli 1,5-vuotiaaksi asti epäsäännöllinen juoksurytmi. Ensimmäiset juoksu-oireilut sillä alkoi 8kk iässä, jolloin sillä punoitti tuhero, mutta muuten ei sen kummempaa. Huomasinkin sen silloin aivan sattumalta ja ajattelin, että aika niukan oloiset juoksut nämä on. Ne kesti aika lailla sen kolme viikkoa.

Haltin ekat oikeat juoksut, Minkakin oli tuolloin vielä olemassa

Sitten seuraavat juoksut alkoikin jo tammikuussa. Väliä ei  ollut kuin pari kuukautta. Nämä juoksut vaikutti jo ihan oikeilta juoksuilta, vuoto oli runsaampaa, tuhero punoitti ja turposi, ja Haltin käytös myös kieli juoksuista. Nämä juoksut kestivät myös sen kolme viikkoa. Seuraavat tulikin jo maaliskuun loppupuolella, ihan kunnon juoksut nekin ja väliä edellisiin oli ollut siinä vaiheessa 2kk 3vkoa. Kuulin silloin jostain, että etenkin alkukantaisilla roduilla juoksujen epätasaisuus on suht tyypillistäkin. Lisäksi kuulin, että jotkut nartut ovat herkkiä reagoimaan toisten narttujen juoksuihin ja pyrkivät itse samaan rytmiin kuin muut, jonka vuoksi tulee heilahtelua juoksuissa. Huomasin silloin kyllä sen, että kyllä Haltikin alkoi oireilla juoksuja pian sen jälkeen kun oli nähnyt jotain juoksussa olevaa narttukaveriaan. Ajattelin, että nyt vien kyllä tytön tutkimuksiin, koska halusin tietää onko kaikki kunnossa. Minulla ei ollut aikaisempien koirieni suhteen kokemusta juoksuvälin heilahtelusta.

Vein Haltin lisääntymiseen erikoistuneelle eläinlääkärille ja Haltilla oli tuolloin ollut juoksut viikon ajan eli tärpit oli lähestymässä. Halti oli tuolloin 1v 2kk ikäinen. Haltilta otettiin papa-näyte, jossa näkyi normaali kiimanaikainen solukuva, eikä ollut merkkejä tulehduksesta tai muusta poikkeavasta. Eläinlääkäri totesi, että todennäköisesti Haltilla oli nuorille nartuille tyypillinen jakaantunut kiima, ns. "split heat": ennen ensimmäistä juoksuaikaa nartulla voi olla vaihtelevia kiima-oireita, jotka sitten loppuvat 2-10 viikon ajaksi, kunnes normaali juoksuaika alkaa. Ilmiö on melko tavallinen nuorilla nartuilla eikä sen ole todettu liittyvän tulehdusriskiin tai heikentyneeseen hedelmällisyyteen. Toisen juoksuajan myötä kiimakierto yleensä tasaantuu normaaliksi (kiimojen väli 5-11kk). Se ensimmäinen, olematon juoksu 8kk iässä oli siis vähän niinkuin välikiima, jota ei lasketa oikeaksi kiimaksi.

Pöksy-Halti

Koska Haltilla ei ollut mitään sairauden oireita, eläinlääkäri sanoi, että jäädään toistaiseksi seuraamaan tilannetta. Mikäli juoksuajat jatkossakin tulisivat normaalia tiheämmin, saatettaisiin joutua harkitsemaan sterilisaatiota. Tätä mieltä olin myös itsekin, että jos juoksut ei tasaannu niin ehdottomasti sterilointi. On se kuitenkin sen verran rankkaa sekä koiralle että omistajalle, että juoksut tulevat tiheään. Harrastusten suhteenkin tiheät juoksut on tosi hankalat, koska asioiden suunnittelu on niin hankalaa. Eläinlääkäri sanoi, että kannattaa odottaa kaksivuotiaaksi saakka tasaantuuko rytmi.

Kesälle odottelin jälleen juoksuja Haltille, vaan kuin ihmeen kaupalla huhtikuusta seuraavat juoksut tulivatkin sitten vasta syyskuussa Haltin ollessa n.1,5-vuotias. Juoksujen väli oli 5kk 3vkoa. Juoksut olivat normaalit ja kestivät 3 viikkoa. Sitten seuraavat tulivat tämän vuoden helmikuussa, jolloin juoksuväliksi tuli 5kk 1 vko. Tosi hyvä juoksuväli siis ja ne tosiaan sitten tasaantuivat! Haltin juoksuista voin todeta sen, että nykyään juoksuväli on ihanteellinen ja juoksut ovat sillä aina olleet muuten hyvin selkeät tärppeineen. Halti alkaa ilmoittelemaan juoksuista n. kuukautta ennen varsinaista juoksujen alkamisajankohtaa mikä helpottaa juoksujen ennakointia. Kannattaa siis seurata kaksivuotiaaksi asti juoksujen tasaantumista, mikäli väli on tiheä ja heittelee :)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti