tiistai 20. lokakuuta 2015

Nose Work (K9)

Olemme aloittaneet Haltin kanssa Nose Workin harrastamisen. Nose Work lajina on Suomessa vielä aika uusi juttu. Nose Workissa koira saa etsiä erilaisissa ympäristöissä sille merkityksellikseksi koulutettuja hajuja. Laji ei vaadi monimutkaisia eikä kalliita varusteita. Se on aktiviteetti, jota kaikki koirakot voivat harrastaa. Koira voi olla pieni tai suuri, rohkea tai arka, kolmijalkainen, kuuro tai sokea. Ainoastaan tarvitaan kiinnostus hajutunnistustyöskentelyyn. Nose Workin perusajatus on, että lajin tulee olla hauskaa tekemistä sekä ihmisille että koirille.

Nose Work on saanut inspiraationsa haasteista, joita erikoisetsintäkoirat kohtaavat työssään. Lajin ovat luoneet yhdysvaltalaiset erikoisetsintäkouluttajat, joiden tavoitteena oli parantaa rescue- ja seurakoirien hyvinvointia luomalla mukava ja helppo tapa toteuttaa koirien lajityypillistä käyttäytymistä hajuaistia hyödyntämällä.
Nose Work on työkoirapuolelta sovellettu harrastuskoirille sopivaksi. Kun virkakoirat koulutetaan etsimään esimerkiksi huumeita ja rahaa, niin Nose Work-harrastuskoirat koulutetaan tunnistamaan esimerkiksi eukalyptuksen, laventelin ja laakerinlehden hajuja. Hajuja, joita koirat etsivät, ovat koostumukseltaan hydrolaattinesteitä, ei siis mausteita, eteerisiä öljyjä tms.

Nose Workiin kuuluu neljä osiota: Sisätilaetsintä (ns. toimistotilat), ulkoetsintä, laatikkoetsintä ja ajoneuvoetsintä. Koiran tulee etsiä etsittävä haju tietyn ajan sisällä. Etsittävät hajut lisääntyvät vaikeustason noustessa. (Lähde: www.noseworkfinland.com)

Kuvat otettu toiselta treenikerralta, jossa makupalojen määrää oli jo reippaasti vähennetty


Ensimmäisellä kerralla meillä oli teoriaa Nose Workista ja käytännön harjoituksia laatikkoetsinnästä. Hallissa oli tusinan verran laatikoita, joihin oli laitettu makupaloja. Koiran tullessa halliin ohjaajan kanssa, sille ei saa sanoa mitään eikä ohjata koiraa millään tavalla, vaan ohjaajan tulee olla passiivisessa roolissa ja antaa koiran työskennellä rauhassa ja itsenäisesti nenänsä avulla. Harjoituksissa kannattaa käyttää hihnaa. Kaikkia makupaloja ei ole pakko löytää vaan koiran mukaan katsotaan missä välissä on hyvä käydä tauolla. Koira ei saisi kyllästyä tai turhautua. Tauolla avustaja vaihtaa laatikoiden paikkaa ja tekee tarvittavat makupalalisäykset. Tauon jälkeen tehdään toisto etsinnästä.
Tärkeää on muistaa, että etsintäpätkät ei saisi olla pitkiä. Esim. 3 minuuttia haistelua yhdellä toistolla on pitkä aika! Jos joskus tuntuu, ettei koira oikein etene Nosessa niin sitten kannattaa selvittää voisiko koiralla olla flunssaa, nenäpunkkia tai muuta sairautta mikä vaikuttaa hajuaistiin.

Kouluttajamme sanoi, että tässä lajissa koirista näkee, ketkä ovat itsenäisiä ja ketkä eivät. Osalla koirakoista ensimmäinen kerta meni laatikoihin totuttamiseen ja että uskaltaa ottaa sieltä namuja. Kun Halti meni ensimmäistä kertaa laatikoille, se alkoi heti etsiä namuja ja kulki nenä veturinaan laatikolta toiselle innokkaasti. Ei myöskään jännittänyt isompia laatikoita vaan onki namuja syvemmältäkin. Haltin ja Danan kanssa olemme kerran aiemmin tehneet NW-treenin siskoni opastamana, sillä siskoni harrastaa Nosea koiransa kanssa.

Eukalyptuksen ehdollistamista; Halti on löytänyt eukalyptuksen hajulähteen ja palkkaan sitä hajupilvessä heittäen namuja laatikkoon 


Ajan myötä vähennetään nameja ja lisätään laatikoita. Ensimmäisen viikon ajan teimme laatikkoetsintää ja toisella viikolla aloin ehdollistamaan Haltia eukalyptuksen hajuun, jonka ostin kouluttajaltamme ensimmäisellä kerralla. Saimme kätevästi muutosta säästettyä laatikoita niin nyt niitä on vinopino käytettävissä hajutyöskentely-treeneihin. Halti on alkanut hyvin ehdollistumaan eukalyptuksen hajuun niin kouluttajamme sanoi, että voimme hieman taas vaikeuttaa treenejä Haltin kanssa ja lisätä laatikoita.
Nose Work on kyllä tosi kiva laji! Haltista näkee myös, että se tykkää nenäilystä ja lisäksi treenien jälkeen sillä tulee uni nopsasti. Kyllä se nenänkäyttö vaan selvästi väsyttää koiraa ihan eri tavalla kuin moni muu aktiviteetti!

Halti alkaa ehdollistua hajuun, joten vaikeustasoa nostetaan ja aloitetaan kädestä palkkaaminen 

Naksutin on kätevä yhdistää tähän; kun koira löytää hajun, naks, kehu ja palkka kädestä 


Hyvin meni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti